Mitäs sitten tekisi?

Ystävättärelläni on samanikäinen poika kuin meidän Elias. Tai ainakin olen niin tähän asti ajatellut! Onhan ystäväni poika neljä kuukautta vanhempi, mutta molemmat ovat saman vuoden vauvoja eli samanikäisiä, mutta mutta... Näin viime viikolla videonpätkän tämän toisen touhutuholaisen edesottamuksista ja ei voinut kuin todeta ajatusteni olleen vääriä. Miten suuri voikaan neljän kuukauden ikäero olla puhuttaessa pienistä lapsista ja varsinkin vauvoista! Meidän veijari näyttää vielä ihan vauvalta, vaikka iso poika jo onkin, mutta kyllä kaverinsa on jo niin taapero, ettei vauvasta voi samassa lauseessa puhuakaan. On ihana päästä parin viikon kuluttua tapaamaan häntä ja ihmettelemään ihan luonnossa toisen touhuja!

Ei sillä että meidänkään Elias enää mikään vauva olisi, kahdeksankuukautisena on jo niin vauhti päällä, ettei tosikaan. Eliaksen kehitys tuntuu menevän samalla mallilla kuin Jonillakin eli liikkuminen ensin ja puhe sitten myöhemmin. Toki pulputusta, pörinää ja kiljahteluja päivät ovat täynnä ja varsinkin isoveljen kanssa on mukava höpsötellä. Konttausvauhti on sen verran huimaa ja meno päättäväistä, että tiskikoneen täyttö ja tyhjennys onnistuu vain hyvien harhautusten avulla. Ja jos touhuilijaa ei näy eikä kuulu, niin kannattaa ensin suunnata päällä olevan pyykkikoneen luokse, vaikka vessan ovi näyttäisikin olevan lähes kiinni, tämä veijari kun osaa tuupata oven perässään kiinni, jos ei halua häirittävän itseään kesken mielenkiintoisen puuhan.

Mitä, eikö kukaan kutsunut? No, tulin silti!

Ja jos ei kontata, niin kävellään taaperokärryllä tai seisoskellaan vetämässä tavaroita pois kaikilta pöydiltä ja tasoilta mihin ylettyy. Esikoisen ja toisen lapsen eron liikkeellelähdössä ymmärtää nyt paljon paremmin, pakkohan sitä on kuopuksen päästä liikkeelle nopeammin, kun on hyvänä motivaattorina esikoinen, joka niin vikkelästi kulkee joka paikkaan. Oppisit itsekin, jos ne mielenkiintoisimmat tavarat olisivat aina vähän käden ulottumattomissa ja toisella puolella huonetta olisi paljon mukavammat leikit menossa. Istuminenkin sujuu, mutta ympärillä on niin paljon nähtävää, ettei pikkumies tahdo paikallaan pysyä – edes potalla.

Isän kanssa lenkillä

Pottatreenit aloitettiin vajaa kuukausi sitten ja melkeinpä joka kerta syömisen jälkeen tai muuten vain vaippaa vaihtaessa pottaa lirahtaa tai pörähtää jotain. Elias tuntuu itsekin oivaltaneen, että lökäpöksyissä ei ole mukava olla ja hädän ollessa jaksaa potalla kököttää. Kovin kauas ei minun kannata tässä vaiheessa lähteä, sillä kun asiat on hoidettu, poika on heti lähdössä jatkamaan leikkejään. Nyt mennään jo pitkälti toista viikkoa, kun kaikki pökäleet on pungerrettu pottaan ja siitähän äiti kiittää! On paljon mukavampi, helpompi ja siistimpi kuivattaa, säilöä ja pestä pissaisia kestovaippoja niiden haisevien sijaan. Kestovaippojen käyttö tuli rutiiniksi Jonin aikana ja samaa jatketaan Eliaksen kanssa. Päivisin kestoillaan ja öisin on käytössä ihan tavalliset kertakäyttöiset vaipat. Onhan siinä hiukan lisähommaa, mutta en pidä sitä pahana. Illalla viimeisen vaipanvaihdon jälkeen pyykkikone pyörimään, ennen nukkumaanmenoa vaipat kuivumaan ja aamulla puhtaat käyttöön. Ihan vain muistuttaakseni Eliasta suomalaisista sukujuurista pesaisin eilen vaippojen kera sinisen huivin. ;)

Meidän "vauva"

Seisomaannousu ja alastuleminen sujuvat jo ihan mallikkaasti ja tasapainoa löytyy välillä ihan hetken seisomisenkin verran. Reippaasti poika kuitenkin luokse vipeltää, kun häntä kutsuu, tietysti jos jotain mielenkiintoisempaa ei ole näkyvillä. Ja kieltojakin on alettu jo hiukan totella, ymmärtämisestä nyt tuskin vielä voi puhua, mutta on ainakin hyvä alku! Palikoita ei vielä ole kokeiltu kasailla, mutta josko mummolassa sitäkin pääsisi harjoittelemaan. Pinsettiotetta tuskin vielä löytyy, tosin ei olla kokeiltukaan, täytyypi laittaa herneitä pöytään.

Ruoka maistuu kuopukselle yhtä hienosti kuin Jonillekin vauvaiässä, neljällä ylä- ja kahdella alahampaalla on hyvä popsia. Annokset ovat aikamoisia ja päälle hörpätään vielä kotimeijerin tuotteita. Ja auta armias, jos syöttäjä on liian hidas! Ruokaympyrä on saatu kasattua kasvisten, hedelmien, lihan ja kalan sekä viljatuotteiden ympärille. Viime viikon lopulla uskalsin aloittaa ensimmäisen suomalaisen viljan, kauran, kokeilun ja hyvin sekin näyttää sopivan Eliakselle. Jonille tuli silloin aikoinaan juuri kaurasta kaikkein pahimmat allergiaoireet, mitä viljoista tuli ja sen vuoksi vähän tätäkin arastelin. Mutta hyvältä näyttää ja ennen Suomen lomaa ehdimme varmaan kokeilla vielä ruistakin! Hip hurraa, ehkä lomalla poika pääsee jyrsimään jo ruisleipää!

Ainoa harmaita hiuksia ja silmäpusseja vanhemmille aiheuttava asia kuopuksemme elämässä on nukkuminen. Vuorokausirytmi on välillä aikamoisen hakusessa, kuten aikaisemmista bloggauksista on voinut päätelläkin; jos herätään aamuviiden aikaan, niin päivärytmi hukkuu täysin, mutta sitten on vaan koitettu mennä toiseen tahtiin. Unikoulu yösyötön lopettamisineen tehtiin tuossa kuukausi sitten ja siitä lähtien yöt ovat sujuneet hyvin. Tosin yöt meillä ovat koko ajan sujuneet aika mallikkaasti, yhdellä herätyksellä on menty jo pitkään. Aamuheräämiset ja päiväunet enemmän huolta, väsymystä ja turhautumista aiheuttavat. Elias nukkuu vuorokaudessa keskimäärin 11-12 tuntia, välillä vähemmän kuin veljensä. Minun mielestäni todella vähän, mutta lääkäri ei viime tarkastuksessa pitänyt asiaa ongelmana, koska Elias on hurjan hyväntuulinen hereillä ollessaan. Lääkäri totesi vain, että taitaa poika olla niin energinen ja utelias, ettei halua nukkua, jottein mitään mene ohi suun. No, siihen täytyy siis tyytyä ja toivoa, että seuraavan kasvupyrähdyksen aikana unetkin maistuisivat paremmin.

Oisko se munkin kamera, oisko?

Lapsiperheen arki siis jatkuu, iloineen, suruineen, nauruineen, huolineen, hymyineen ja väsymyksineen... Mutta on tämä myös antoisaa aikaa, josta nautin (silloin kuin ehdin)!