Tänne tuli toissa viikolla kesä tai ainakin jonkinmoinen alustava lämpöaalto, mutta ilo oli ennenaikainen. Puolitoista viikkoa lämpöä, aurinkorasvan levittelyä pikkumiesten nenuihin ja korvannipukoihin ja iloisennäköisiä ihmisiä kesävaatteissa ja sitten onkin taas reilun viikon tullut vettä välillä tipotellen, ripotellen tai sitten ihan kuin saavista kaataen...
Mutta hetki nautittiin lämmöstä, lippiksistä ja t-paidoista ja kesään liittyvistä askareista, pyöräiltiin uudella pyörällä ja osallistuttiin taloyhtiön talkoopäivään. Lämpö ja aurinko muistuttivat myös siitä, että lomasesonki lähestyy ja
saimmekin vihdoin varattua kesäloman Suomeen. Jaakko sai puhuttua töissä
kesäkonttorin puolesta ja nyt vietämmekin kuuden viikon loman siellä
kotimaisemissa. Lähtö juhannusaattona ja paluu sitten elokuun
ensimmäisenä viikonloppuna. Toivottavasti osuisimme molempien maiden
parhaisiin kesäsäihin, mutta taitaa olla fiksua varata mukaan myös
sadekamppeet ja lämmintä pusakkaa!
 |
| Omenat ehtivät jo kukkia, kaikki ne neljä eri lajiketta samassa puussa |
 |
| Porkkananviljelijät |
 |
| Jonin porkkanarivi vasemmalla, Eliaksen oikealla |
 |
| Katutaiteilija työnsä ääressä |
 |
| Toinen artisti komensi omaa tiimiään |
Kesäinen sää toi myös yhden pienen ikävän yllätyksen, kun parin
lämpöisen pävän jälkeen Joni tuli tarhasta silmät punaisina ja nenä
vuotaen sekä avuttomasti aivastellen. Kun itsellä tuntui samaan aikaan
allergiaoireita, niin oli aika helppo päätellä, mistä Jonin olo johtui.
Saimme ajan verikokeisiin vasta muutaman päivän päähän ja vasta tulosten
valmistuttua olisi mahdollista varata lääkäriaika, joten annoin omia
silmätippoja ja nenäsumutetta helpottamaan tukkoista kaveria.
Verikoe Jonille, huhhuh millainen huuto ja taistelu siitä tulisikaan, valmistauduin jo koko homman epäonnistumiseen ja siihen, että meidän täytyisi lähteä sairaalan labraan muutaman lääkärin pideltäväksi! Aloin tsempata Jonia pistämistä varten edellisenä päivänä, lupasin jonkun mukavan yllätyksen ja kehuin, kuinka reipas hän oli ollut kahdeksankuisena vauvana verikokeissa. Näytin myös käsivarteen hiukan nipistämällä miltä se pistäminen tuntuisi ja Joni kokeili monesti itsekin. Aamulla ei ollut vielä tietoakaan mistään piikkikammosta, mutta yleensähän homma on mennytkin kaikessa niin, että reippaana mennään ja äkkipysäys tulee viime hetkellä. Labranhoitaja oli onneksi kokenut ja tiesi kuinka lasten kanssa kannattaisi toimia, kaikki oi valmiina kun tultiin sisään, Joni ojensi hienosti kätensä sylissäni istuen ja ehti kysyä "mikä tuo on?", kun neula ilmestyi, mutta ei ilmeisesti ehtinyt tajuta vastausta, ennenkuin neula oli käsivarressa ja vakuuttelin hänelle, että enää ei sattuisi. Ihan mahtavaa, taas oli hyvä syy olla ylpeä reippaasta pojasta!! Heh, mutta saatiin ne odotetut huudot sitten kuitenkin, silloin kun meinattiin ottaa laastarituppo kädestä pois. Pienen taivuttelun jälkeen sain leikata tupon pois, mutta teippejä nypittiin pois koko seuraavan viikon ajan...
