Elias-etana etenee

Lastenlaulua mukaellen: "Keillä ryömitään ihan muuten vaan, kun maassa on nurmi ja kukkasia...keillä ryömitään ihan muuten vaan, no tietysti mee-ei-llä!"

Elias kyllästyi ilmeisesti odottamaan, että äiti, isä tai Joni ehtisivät tuoda kiinnostavat lelut lähelle ja lähti tänään kunnolla ryömimään. Tiistaiaamuna hän onnistui jo vetämään itseään puulattialla käsillään eteenpäinhiukan, eilen yritystä oli enemmän ja tänään ryömiminen onnistui hitaasti mutta varmasti kohti Jonin kiinnostavia autoja ja legoja myös matolla, kun poika hoksasi käyttää varpaitaankin... Voi sitä riemua, kun pääsee möngertämään kohti isää tai äitiä, naama on niin leveässä hymyssä, että korvatkin venyvät!

Joni oli reilun puoli vuotta ennen kuin hän innostui lähtemään liikkeelle kunnolla, mutta hänellä ei ollutkaan yhtä motivoivaa ympäristöä ja malliesimerkkiä ympärillä pyörimässä. No, ei huono juttu ollenkaan, lattialla viihtymisen voisi olettaa lisääntyvän. Tosin haittavaikutuksena tulee melusaasteen räjähdysmäinen kasvu, kun mitkään Jonin lelut eivät ole enää turvassa!

Keväinen viikonloppu

Lauantaiaamuna meidän oli tarkoitus lähteä ostoskeskukseen etsimään Jaakolle synttärilahjaa, mutta bussipysäkille kävellessämme tuumasimme ilman olevan liian hieno kaupoissa vietettäväksi. Pikainen päässälaskettu inventaario vaippakassin sisällöstä, nopea pyrähdys kotiin hakemaan kunnon kameraa ja olimme valmiit viettämään keväistä päivää meren rannassa. Täyteenahdettu bussi vei kätevästi koko kaupungin läpi eteläpuolen virkistysalueelle. Muutama kilometri marssittiin ensin vaunut+seisomalautayhdistelmällä todella mukavannäköisen ja vanhan, idyllisen ja selvästi vähän tasokkaamman asuinalueen läpi, poikettiin paikallisessa leipomossa hakemassa evästä ja suunnattiin viimein varjoisen metsätien kautta pientä puroa seuraillen meren rannalle.

Kuninkaallinen kesähuvila löytyy myös täältä meidän nurkilta

Muutkin ihmiset olivat hoksanneet hienon ulkoiluilman, metsäpoluilla risteili kaikentasoisia maastopyöräilijöitä, tien varressa oli lenkkeilijöiden ja melojien autoja parkissa ja rannalla näkyi paljon lapsia isovanhempiensa kanssa. Elias torkkui vaunuissa, kun me vietimme Jonin kanssa laatuaikaa heitellen kiviä mereen, etsien näkinkenkiä ja ihmetellen kaukaisuudessa näkyviä rahtilaivoja. Myös ohitsemme melovat naiset olivat kiinnostaa katseltavaa ja näimmepä myös yhden kumiveneilijän.

Lauantain saalista

Eliaksen ilmoitettua vaunujen olleen liian kauan paikoillaan lähdimme Jonin kanssa hiekkarantaa pitkin rantatietä kohti Jaakon kiertäessä tien kautta rattaiden kanssa. Jaakon matka oli ehkä kansinkertainen, mutta hän ehti tulla pitkälle vastaan, kun joka välissä piti viskoa rajoitettu määrä (3kpl) kiviä mereen, näyttää ensin sormilla se kolme (ensi kerralla se määrä voisi olla viisi...) ja sitten hyppiä jokaisen pikkuaallonmurtajan kivien yli toiselle puolelle. Kaupunkia kohti suunnatessamme söimme tuoreita sämpylöitä ja rusinoita pahimpaan nälkään väistellen lenkkeilijöitä ja etsien turhaan huonoja puolia rantabulevardin taloista...

 Ei hassumpaa aluetta, tosin liikenne häiritsisi rauhaisia kahvihetkiä 

meren kohinaa kuunnellen...

Kaupungilla koitimme löytää pöytää kanaalin varren aurinkoisista kahviloista, mutta se oli aika monella muullakin mielessä. Lopulta päädyimme pieneen ravintolaan lounastamaan ennen kotimatkaa. Elias heräsi syömään ja seurustelemaan hetkeksi, mutta simahti uudelleen juuri ennen kotiinpääsyä. Jonikin nuokkui jo sen verran että hänet oli helppo laittaa vaunuihin päikkäreille. Poikien nukkuessa ehdimme vielä tutustua hiukan naapureihimme, jotka kävivät kutsumassa terassille nauttimaan auringosta ja oluesta...

Pitkän reissun uuvuttama mies

Kellonsiirron vuoksi vuoksi sunnuntaiaamu oli aikas takkuinen, mutta sinnikkäästi vaan lähdin juoksulenkille, sen verran unenpöpperössä tosin, että eksyin. Onneksi hoksasin lähteä reilusti takaisinpäin enkä jäänyt jatkamaan matkaa ja etsimään oikeaa risteystä, tuostakin lenkistä tuli reilu tunti. Pikasuihkun jälkeen meidän oli tarkoitus lähteä koko sakilla eilen skipatuille Jaakon synttäriostoksille, mutta kun formulat alkoivat sopivasti, niin ¾ lähti vaunu+lautayhdistelmällä kävellen ostoskeskukseen viiden kilsan päähän ja ¼ lupasi tulla perässä, kun kisa päättyy. Päättyihän se viimein, ehdimme kävellä kaupoille, pyöriä etsimässä vaikka mitä ja vielä viettää aikaa leikkipaikassakin melko pitkään ennenkuin Jaakko ehti pyörällä perässä.

Lounastelun ja Jaakon kenkäostosten jälkeen isommat pojat kävivät riehumassa suuremmassa leikkipaikassa ja hankittiin Jonille turvonnut silmäkulmakin... Sen siitä saa kun on liian kivaa ja pitää vielä näyttää äidille mitä tehtiin! Nuukahtanut poika kömpi Eliaksen tilalle rattaisiin, minä vyötin pienemmän kantoreppuun ja lähdin tallustelemaan kotiinpäin Jaakon jäädessä vielä törsäämään.

Eilen jatkettiin vielä kävelypainotteista viikkoa reippailemalla läheiseen pikkukylään noin 5 kilometrin päähän Lisbergiin viettämään aikaa toisen äidin kanssa. Matkalla taisi olla yksi Tanskan suurimmista mäistä, korkeuseroa noin 100 metriä, pari kertaa kävi mielessä, että ajaa tuosta bussikin ohi, mutta ei antanut sisu periksi. Ensi kertaa varten tosin Jaakko saa rasvata sekä rattaiden että seisomalaudan pyörät...

Keväisen lämmin viikonloppu näyttää jatkuvan vielä tällä viikolla, kuulemma normaalia hienompaa kevätilmaa tämä on, toivottavasti ei lupaa sitten kylmää kesää, vaikka karataanhan me Suomeen kesälomaksi!

Flunssakausi menossa täälläkin...

Joni oli jo kerran aikaisemminkin hiukan flunssainen, mutta viime viikon perjantaina kerhon jälkeen pojasta oli kaikki voimat pois, kuume nousi illaksi ja nenä on sen jälkeen vuotanut sellaisia matoja, että hirvittää. Eipä ole tuota vilperttiä vähään aikaan noin rauhallisenä päiväsaikaan nähnytkään! Alkuviikosta kuvioihin tuli yskä ja tämä viikko onkin otettu rauhallisesti, ulkoiltu on vain kauppareissuilla. Vaikka kuumetta ei enää ole ollut ja virtaa riittää saamaan äidin hermot kireiksi, niin tuimakas kevättuuli on pitänyt meitä sisällä. Samoin kuin Eliaksen alkava flunssakin. Kun tuo isoveli niin rakastaa pienempää, niin kyllähän ne pöpöt siinä mukana siirtyy...

Ei pieni flunssa perinteistä iltahauskanpitoa estä

Eilen Joni alkoi jo sinkoilla pitkin seiniä ja yskäkin oli hellittänyt, joten aamusta käytiin vähän puistoilemassa ja tänä aamuna pakkasin karavaanin vaunuihin ja suuntasin kerhoon. Siellä Joni sai purkaa intoaan ja kun muut vaikuttivat yhtä lailla räkäisiltä, niin tuskinpa me ketään sairastutettiin. Ehdittiin mukaan maalaamaan jopa pääsiäismunia...

Facebookin perusteella Suomessa tuntuu olevan menossa yksi kaikkien aikojen tautitalvista/-keväistä, joten eipä tällaista pikkuflunssaa nyt parane alkaa voivotella. Helpollahan me ollaan päästykin, kun ystävien päivityksiä lukee. Meitä varmaan auttaa tämä sosiaalisen verkoston vähyys, eipä me poikien kanssa päivisin ihmisiä paljon muuten kuin kerhossa ja kaupan kassalla nähdä. Tällä viikolla on ollut hiukan aikaa parantaa tätäkin puutetta, sain vihdoin viimein kirjoitettua Aarhusin tanskansuomalaisten yhdistykseen ja kysellä paikallisten suomalaisten lapsiperheiden yhteystietoja. Sieltä ei tosin olla vielä vastattu mitään, mutta onpahan aloite tehty.

Ensi viikolla pääsemme vierailemaan yhden neuvolantädin kautta tapaamamme äidin luona, hän onkin todella mukava, iloinen ja persoonallinen tapaus, jolla on tosi mielenkiintoinen perhe ja suku. Tänään sovimme myös ulkoilutreffien pitämisestä joku päivä yhden kerhossa käyvän puolalaisen äidin kanssa, joka asuu tässä melko samoilla kulmilla.

Nyt odotellaan isoveljeä heräileväksi ja Jaakkoa kotiin, jotta saan napata Eliaksen taas juoksulenkille kirittäjäksi ja treenin tehostajaksi. Aurinkokin paistaa viikonlopun alun kunniaksi ihanasti!!

Koti keväise(mmä)ksi

Tänään saatiin vähän lisää kevättä kotiin perhosten ja kukkien muodossa. Kerhossa muovailtiin toissa viikolla taikataikinasta ja Jonin tehdessä autoja minä pistin pystyyn pienen perhos- ja kukkatehtaan. Olin huomannut yhdellä puistoreissulla sopivan käkkäräisen pudonneen oksan ja päätin alkaa vähän "dekoreerata" kotia. Viime viikolla paistetut taideteokset saatiin maalattavaksi ja nyt ne komeilevat ruokapöydän päässä piristämässä päiviä... Pari niistä lennähti jo Suomeen ilahduttamaan pikkuisia tytöntylleröitä.

Muutama viikko sitten istuttamani basilikan siemenet ovat jo tehneet kivasti versoa ja ne pitäisi siirtää suurempaan laatikkoon. Olisi ihanaa napata pari lehteä itsekasvatettua basilikaa leivän päälle, se kun on yksi suosikkiyrttini. Pitäisi vaan ehtiä kaupasta penkoa lisää siemeniä, rucolaakin jos saisi kasvatettua, niin johan olisin onneni kukkuloilla. Tähän on pakko kertoa, että en minä oikeasti mikään viherpeukalo ole, kaupasta ostamani ruukkubasilika koki kovan kohtalon liiallisen kastelun vuoksi, se on perisyntini kasvien kanssa. Siksi Jaakko hoitaa meidän muut kukat (= 1 kaktus). Mutta kokeillaan taas tänäkin vuonna, tuoreet yrtit on vaan niin hyviä!

Tien varresta kävimme kaivamassa Jonin kanssa tänään myös pari villikrookusta, saas nähdä miten niille käy, vähän kärsineitä näyttivät ruukussa olevan.

Kurkiauroja ja joutseniakin olemme jo bongailleet useita ja pohjoiseenpäin ne ovat suunnanneet, eli kyllä sinne Suomeenkin on kevät tulossa, ei noi linnut nyt ihan väärässä voi olla. Jotten nyt ihan mieltänne matalaksi saa sillä, että täällä on jo kevät niin pitkällä, niin kerronpa huonoja puolia Tanskan keväästä.

- Hiekka, joka kulkeutuu koko ajan sisälle
- Pöly, jota ei voi olla noteeraamatta aurinkoisella ilmalla
- Ja sitten taas siivotaan...
- Ikkunoita pitää pestä useampi kerta kesässä
- Ulkopäikkärivaatteiden valinnanvaikeus, liian usein unilta heräilee liian hikisiä miehiä
- Tuulen piti kevään aikana laantua, eipä vielä ainakaan...

Eihän kuulosta liian pieniltä murheilta? =)

Kuka vei mun paristot?

Jeps, nyt jos joisin kahvia, niin sitä kuluisi varmaan useampi litra päivässä! Liekö tämä kevätväsymystä, univajeen purkautumista poikien muuttuneen nukkumajärjestelyn tuoman paremman unenlaadun vuoksi, alkavaa tautia vai serkkuni vihjaamaa hormonimuutosta, joka iskee tässä neljä kuukautta synnytyksestä, mutta nyt tarvittaisiin lisäenergiaa ja pirteyttä!

Alkuviikon olin nuutuneempi kuin ennen, mutta laitoin sen Eliaksen edelleen huononevien päiväunien piikkiin. Kunnolla tämä olotila iski oikeastaan eilen ihan yllättäen, syötin Eliasta ja luin Jonille kirjaa samalla, kun yhtäkkiä tuntui kuin joku olisi kiskaissut patterit pois. Olo meni ihan veltoksi ja silmiä painoi käsittämättömästi, olisin vaan halunnut käpertyä siihen sohvalle peiton alle ja nukkua kesään saakka.Tuntuu, että jos yhtään pysähtyy, istuu alas ja hengähtää, niin on tosi vaikea päästä enää liikkeelle... Parempi siis vaan pysyä liikkeessä, kyllähän sitä hommaa riittää! =)

Yö meni ihan tajuttomassa tilassa, mutta aamulla taas jaksoi vähän paremmin. Kerhossa Elias ei suotta viitsinyt taaskaan nukkua, joten eipä ollut aikaa istahtaa, sain onneksi Jonin kanssa maalattua vähän viime viikolla taikataikinasta tekemiämme taideteoksia. Jonin vedellessä päikkäreitään Elias halusi tietysti pitää seuraa minulle, vähän laadukasta äiti-kuopus-aikaa. Illalla Jaakko tuli kotiin ja katseli ikkunan takaa, että missähän Joni mahtaa olla, kun minä ja Elias vaan nukutaan sohvalla. Heräsin, kun Joni kiljaisi ikkunan vierestä leikeistään: "Isä, mä oon ollut tänään reipas!" Taisin torkahtaa viitisen minuuttia ja sitten vasta olinkin takussa!

Onneksi Elias piti saada vielä kunnon päikkäreille, joten poitsu rattaisiin ja ulos tuuleen, joka kyllä puhalsi taas unenpöppörön mennessään. Reipas puolentoista tunnin reissu ja lopuksi kaupan kautta kotiin vähän pirteämpänä.

Uudet paristot (tai energiajuomaa tai kahvijäätelöä) itselleni unohdin etsiä, mutta josko se tästä...

PS. Jaakko luki otsikon ääneen ja nauroi, samantien selän takaa iltapalapöydästä kuului: "kuka vei mun pikkuveljen?" =)

Uusia järjestelyjä ja Äidin Omaa Aikaa

Tällä viikolla arkeemme lisättiin taas uusia aktiviteetteja kun pääsimme myös perjantaiaamun kerhoryhmään leikkikerhoKeinuhevoseen, jossa olemme käyneet keskiviikkoisin. Nyt siis kahtena aamuna viikossa meillä on kiirettä, hoputusta ja tuskanhikeä otsalla, jotta saan molemmat muksut valmiiksi lähtöön ja ehdimme ajoissa kerhoon. Kuulostaa tutulta varmasti kaikista, jotka aamuisin lapsia hoitoon kuskaavat! Me ehdimme jo tottua hitaisiin, rauhallisiin aamuihin, joten työstä tämä välillä käy. Onneksi myös tässä ryhmässä on Jonin ikäistä leikkiseuraa, Luukas 2,5v kiipeili Jonin kanssa innolla suuressa kiipeily-maja-liukumäkihökötyksessä.

No, tällä kerhojärjestelyllä päätimme Jonin saavan ainakin tällä hetkellä riittävästi leikkiseuraa, joten tarhaanvientisuunnitelmat ovat nyt jäissä. Ehkä se on vaan vanhempien mukavuudenhalua, molemmat on tällä hetkellä aika lailla unenpöppöröisiä aamuisin ja haluaisivat vaan jatkaa unia poikien heräillessä...

Loppuviikosta vuokranantajamme sai vihdoin lisävaatekaapit asennettua ja eilen rymsteeratessa siirsimme Eliaksen pinnasängyn Jonin huoneeseen (Jonin pyynnöstä), josta tuli nyt siis poikien huone. Keinutuoli mahtuu sinne myös hyvin, joten yösyötöt sujuvat ihan kätevästi. Elias on alkanut olla levottomampi nukkuja, ilmeisesti puhkeavien hampaiden - jo kaksi naskalia, vuoksi, joten pyöriköön siellä rauhassa. Jonin vieressä voisi vaikka töräyttää wapputorveen, eikä poika reagoisi mitenkään, minä taas herään, kun kulmilla pyörivä kissa tulee naukumaan sisäänpääsyä.

Aaah, niin se toinen arkiaktiviteetti, aloitin tiistaina tanskan kielen opinnot Jaakon työpaikalla. 2,5 tuntia aivojumppaa ja aikuista seuraa kerran viikossa, mukavaa, piristävää, työteliästä, haastavaa ja antoisaa! Jaakko voisi kuvailla poikienhoitonakkia samalla tavoin... ;)

Tällä viikolla tuplasin oman aikani, kun ehdin vielä kaksi kertaa lenkillekin, juoksulenkki rattaiden kanssa on ihan hyvää tehotreeniä ja kyllä täältäkin mäkiä löytyy, kun reitin valitsee oikein!