Evästelyä

Joulukuisen myrskyn raivotessa on hetki hyvää aikaa päivittää blogia. Minun on jo pitkään pitänyt esitellä tätä tanskalaista evästelyarkea tarhassa ja kun noita kuvia on tullut nappailtua silloin tällöin, niin tällaisenkin esittelyn saa vihdoin aikaan.

Tanskassa eväskulttuuri on edelleen kovin vahvoilla, joten kaupoista löytyy hurjan paljon kaikenmoista valikoimaa monipuolisen eväspakkauksen tekoon. Paljon on tietysti puolivalmisteita, joihin en kajoa pitkällä tikullakaan, mutta jotkut vaihtoehdot ovat hyväksi havaittuja (esim. hedelmätangot) ja muista saa hyviä ideoita omien eväsruokien tekoon.

Jonin pitsapäivä, höysteenä raakoja kasviksia ja välipalaksi omenaa ja leipää

Pojilla on siis tarhassa mukanaan kaksi eväslaukkua, lounaalle ja iltapäivän välipalalle. Lisäksi isompien puolelle tuoodaan joka viikko viisi hedelmää ja pienemmille kolme, jotka leikataan paloiksi ja asetetaan kaikkien saataville aamupäivävälipalaksi klo 9 jälkeen. Lounas on yleisesti tukevampi ateria ja hoitajat toivovat sen käsittävän sekä leipää että kasviksia. Välipala on kevyempi, ainakin meidän pojille, koska syömme päivällisen normaalisti siinä noin puoli viideltä. Monet tanskalaiset tuntuvat syövän päivän lämpimän pääaterian vasta joskus kuuden jälkeen, joten lasten välipalatkin ovat sitten tukevampia.

Koska ruokien lämmitysmahdollisuutta ei ole, niin edellisen päivän päivällistä ei oikein voi laittaa mukaan, vaan on tehtävä jotain muuta. Kun kerran kotona olen, niin minulla on aikaa käyttää ruoanvalmistamiseen, joten yleensä teen kaiken itse tuoreista raaka-aineista. Oikeastaan ainut valmis"ruoka", jota käytän säännöllisesti on maksapasteija, kun olen löytänyt sopivan vähäsuolaisen ja miedon valmisteen, josta molemmat pojat, varsinkin Elias pitävät kovasti. Tarjolla olisi myös valmiita kalalevitettä, mutta jostain syystä purkki, jota säilytetään kaupassa normaalilla hyllyllä ja jonka parasta ennen päivämäärä on kolmen kuukauden päästä, ei houkuttele ostamaan.

Eliaksen pitsapäivä keitettyine kasviksineen ja välipalaherkkuineen

Lounaaksi on siis ns. kunnon ateria, joten kun teemme kotona pitsaa, valmistan samalla pari pellillistä ja pakastan toisen sopivina annospaloina myöhemmäksi, välillä ylläolevan kuvan mukaisia, välillä niin, että leivon täytteet pitsan sisään calzone-tyyliin. Silloin tällöin pidän leipomispäivän ja valmistan nakkikääröjä ja lounasmuffinsseja (kinkku-ananas-raejuusto) sekä sämpylöitä seuraavien viikkojen varalle.

Viime viikolla tein ensimmäisen kerran maksapihvejä ja katselin silmät suurina, kun molemmat pojat pistelivät niitä poskeensa useita kappaleita puolukkahillon kera. Seuraavan päivän evääksi toivottiin samoja pihvejä leivän päälle (voita, puolukkahilloa ja pihvi) ja edelleen kelpasi hyvin. Myös helposti valmistettavat ja naposteltavat liha-, kana- ja kalapullat tai -pihvit ovat hyvä höyste ruisleivän päälle, kun kinkku ja juusto nypitään pois.

Kasviksista pojat pitävät myös kovasti, joten on helppo täydentää lounaseväslaukkua porkkanoilla, kurkuilla, tomaateilla, parsa- sekä kukkakaalilla yms vihanneksilla. Salaattikin menee vaihtelevasti leivän päällä.

Koska poikien tarhassa ei tarjota maitoa päivän mittaan, niin yritän laittaa muutaman kerran viikossa mukaan jotain maitotuotetta, Eliakselle yleensä raejuustoa tai juustosta leikattuja tikkuja, Jonille olen heltynyt ostamaan "ostehapsia", sulatejuustotankoja...

Ruisleipää maksapasteijan kera sekä kananugetteja, raejuustoa ja kasviksia sekä välipalalle hedelmäkimara sämpylän kera

Välipalalaukkuun päätyy yleensä erilaisia hedelmiä tuoreina tai kuivattuina, jonkinmoinen leipävaihtoehto (erilainen sämpylä/riisikakku/korppu/täysjyväkeksi/nakkikäärö) sekä muutaman kerran viikossa juotavaa jugurttia. Tähän pitäisi välillä keksiä hiukan enemmän vaihtelua, mutta tuntuu, että ideat ovat aika vähissä...

Pidemmän päivän tukevampi välipala, nakkikäärö, viikunoita ja jugurttia

Tämän eväsrumban olen kokenut kaikkein suurimpana haasteena täällä Tanskassa asumisessa. Ei ole nimittäin ihan helppoa saada aikaiseksi viikosta toiseen vaihtelevia ja monipuolisia eväspaketteja. Olen yrittänyt keksiä kaikenmaailman mahdollisia vaihtoehtoja niin, että perusruisleipäpohjaisia eväitä olisi lounaalla tarjolla vain muutaman kerran viikossa. Tässä auttaa kyllä kovasti se, että pojat eivät ole kovinkaan ronkeleita ruokansa kanssa, mistä olen aina ollut todella kiitollinen!

Puuhaa syksyn pimeinä iltoina...

Kun illat alkoivat syyskuussa hämärtyä, niin sormet kaipasivat helppoa iltapuhdetta ja pikkuhiljaa, muutaman korjauskierroksen jälkeen Jonin liivi valmistui. Sen jälkeen on puikoilla kilkutettu myös kätevä kauluri ystävän pojalle tarhanaloituslahjaksi ja pipokin lämmittää päätäni soinnutettuna uuteen sadetakkiin.

Uusi lämmin liivi kengurutaskulla

Olen aivan ihastunut tähän kaulurimalliin!

Pipo päähän ja pihalle!

Eliaksen syntymäpäivälahjaksi saama Domino-peli (tai Nomino, kuten Joni sanoo) on ollut iltojen ja viikonloppujen suosikkipuuha, Joni pelaisi keirroksen toisensa jälkeen, Elias alkaa humputella omiaan ensimmäisen pelin jälkeen, mutta käy välillä laittamassa oikean palasen paikalleen. Yllättävän nopeasti Elias pelin idean tajusi ja taitaa nyt ihan kiusallaan laittaa palasen paikoilleen väärin päin, jotta pääsee höpsöttelemään.

Koko perheen "Nomino", tämän ensimmäisen kerran jälkeen siirryimme suosiolla lattialle

Mulla on lehmä, hevonen, härkä ja kukko, minkä saa laittaa?? kysyy malttamaton pelimies

Joni tuli toissa viikolla jumpasta pienen metallisalkun kanssa, johon hänen piti piirtää jokin leikki, mitä hän haluaisi seuraavalla kerralla leikkiä. Piirtäminen ei ole ollut koskaan hänen lempipuuhaansa, joten aika skeptisesti asiaan suhtauduin. Pienen keskustelun jälkeen Joni halusi piirtää leikin, jossa hypitään tyynyltä toiselle ja piirsin hänelle yksinkertaisen mallikuvan. Siitä se sitten lähti, ylpeänä katselin, kun poika kerrankin innostui ja keskittyi piirtämiseen kunnolla ja hienoa jälkeä syntyi! Sen jälkeen on tarhasta tulessa kaivettu paperia ja kyniä esille ja piirrelty ukkeleita, isoja ja pieniä, poikia sinisellä ja tyttöjä punaisella, vauvoja, joilla on iso napa  ja sairaita ihmisiä, koska niillä on haava mahassa. Kaikilla on silmät, nenä ja "suu korvissa"...

"Joni hyppisi milellään tyynyltä toiselle muut seuraisivat hänen perässään jonossa"

Ohjaajat eivät mahtuneet samalle paperille

Silmät loistaen palattiin siltä jumppatunnilta ja kerrottiin isälle kotona, että leikittiin hänen leikkiään ja kaikki seurasivat perässä, hän sai mennä ensimmäisenä. Tyynyt tosin vaihdettiin maahan asetettuihin hulavanteisiin...

Elias 2-vee ja vauhtia riittää!!

89 senttimetriä ja 14,5 kiloa voimaa ja sinnikkyyttä, iloa, riemua, riehumista, uhmaa ja itsepäisyyttä höystettynä valtavalla uteliaisuudella, hymyilevällä avoimmuudella ja täydellisellä olemisen onnellisuudella, sellainen paketti kuopuksestamme Eliaksesta on kasvanut kahden vuoden aikana! Tarhassa sankaria muistettiin onnittelulauluilla ja juhlahetken riemua lisättiin äidin leipomilla sämpylöillä, jotka maistuivat koko ryhmälle. Kotona odottivat kummien, ystävien, isovanhempien ja vanhempien ostamat lahjat, joista riittää iloa joka päivä.

Elias 2v. tarhassa juhlittavana

Meidän reipas hymypoika

Viime viikonloppuna juhlittiin kimpassa kahta pientä syntymäpäiväsankaria, Eliasta ja Liliä, joka täytti 3 vuotta. Pidimme juhlat kerhotalollamme ja ilmapiiri oli mukavan kansainvälinen, kun vieraat olivat niin suomalaisia, puolalaisia kuin tanskalaisiakin. Hulinaakin riitti, sillä lasten ikähaitari oli 8kk - 9 vuotta, mutta hienosti kaikki leikkivät keskenään ja ylenmääräinen riehuminen pistettiin sokerihumalan piikkiin.

Lastenkestitunnelmaa

Viimeiset valmistelut

Valmiina juhliin!

Ensin Lilin prinsessakakku...

Sitten Eliaksen autokakku... Etkö sä puhallakaan??

Apu on tulossa!

No, jäi siitä vielä yksi kynttilä mullekin!

Herkuttelun jälkeen vuorossa oli lahjojen avaus, missä siinäkin oli mukana aika paljon innokkaita auttajia! Elias sai väritystarvikkeita, kirjoja (tanskaksi tietenkin), unihaalarit, domino- ja palapelin sekä hauskan Angry Birds-pipon.

Sopiva lahja tahtoikäiselle, angry birds-pipo!

Lopuksi vuorossa oli hiukan lisää sokerihumalaa ja vatsanpuruja muksuille aiheuttava aktiviteetti: omatekoisen pinatan lyöminen. Sen sisältämän popcorn- ja tikkariaarteen katoaminen parempiin suihin ei kovinkaan kauan kestänyt, mutta kaikkien vanhempien korvat taisivat nauttia pienestä hiljaisesta hetkestä...

Lilin taidonnäyte

Jonin huitaisuvuoro

Eliaskin ylettyi osumaan pussiin

Ja tästä se riemu repesi!

Hetken kuului vain tyytyväistä massutusta...

ja mussutusta...

Josko vielä tikkarin jaksaisi...

Joni ja Hassut Hatut, tässä vaiheessa nauratti kaikki

Synttärisankari osallistui siivoamiseen, tiskiharja käy lakaisuunkin!

Eliaksen lahjapalapeli oli mielenkiintoinen

Juhlien lopuksi ajattelimme pääsevämme viettämään rauhallista loppuiltaa, mutta Elias päätti aiheuttaa hiukan lisäohjelmaa. Kotiin isän kanssa päästyään heidän oli tarkoitus soittaa Skypellä isovanhemmille ja Eliakselle tuli kiire juosta tietokoneen ääreen. Jalka takertui vauhdissa mattoon ja pojat otsa kajahti kunnolla sohvapöydän reunaan, joka ei tosin kovin terävä ole, mutta onnistui aukaisemaan pikkumiehen otsan kalloluuhun asti. Onneksi muutamat ystävämme olivat vielä juhlapaikalla ja saimme pikapikaa kyydin ensiapuun, jossa harkinnan jälkeen otsa laastaroitiin perhosteipeillä kasaan. Kotiin päästyämme lisäsimme vielä yhden jättikokoisen laastarin edelllisten päälle, kun haava vuosi vieläkin hiukan. Tärsky ei koheltajan vauhtia juuri hidastanut, jo ennen iltapalaa meno oli lähes entisellään ja seuraavina päivinä tapaus ei juuri mieltä enää vaivannut...

2-vuotias ja ensimmäinen kunnon arpi tulossa!

Huomenna olisi tarkoitus ottaa laastarit pois, joten sormet ristiin, että haava olisi umpeutunut siististi eikä arvesta tulisi kovin näkyvä. Tosin eiköhän näitä arpia tämä huligaani elämänsä aikana jonkin verran tule keräämään, joten mitä yksi nyt haittaisi...

Huuu Halloween!

Kun tarhan oven pieleen ilmeistyi pari viikkoa ennen Halloweenia kurpitsakummituksia, niin pitihän sitä meidänkin askarrella aikamme kuluksi ulos koristetta. Muuten emme suunnitelleet Halloweenia isommin viettävämme, sillä tiesimme, että tarhassa pojilla olisi pikkukekkerit naamiaisasuineen ja tuumimme sen riittävän. Mutta kyllähän äiti nyt yhden kurpitsan poikien iloksi kaivertaa, eikös! ;)

Tästä se lähtee!

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni kurpitsoista ja täytyy myöntää, että luovuutta sai käyttää lopputuloksen aikaansaamiseksi. Ensinnäkin luulin varsinkin sisuksen olevan pehmeämpää ja helpommin käsiteltävää, mutta jo ensimmäisestä viillosta totesin, että nyt etsitään jotain, millä hedelmälihaa saa vuoltua pois. Meidän kurpitsamme oli sen verran kapea, että edes hedelmäveistä ei saanut käsiteltyä kovin hyvin sen sisällä. Lopulta parhaimman vaihtoehdon tarjosi jätskijauha, tosin silläkin urakka oli aikamoista raaputtamista. Pojat auttoivat innolla nyppimällä kurpitsansiemeniä irti ja Joni mietti, että kuinkahan iso kurpitsa näistä saataisiin kasvatettua tuonne meidän pihalle.

Netistä löytyi läjäpäin mahtavia kuvia koristeellisista ja hirmuisen kammottavista kurpitsoista ja Jonilla oli valinnanvaikeutta päättää, millaisen naaman hän kurpitsaan haluaisi. No vaikeimman tietysti, monimutkaisin purukalustoin ja pikkutarkoin silmin... Aika pian tuli selväksi, että äiti ei taida nyt ihan saada toivomaasi kummitusnaamaa tehtyä, mutta onneksi hiukan helpotetu versiokin kelpasi.

Tadaa!

Kaksikasvoinen Janus-kurpitsamme

Komeasti kurpitsa heijasteli valoa iltahämärässä

BÖÖÖÖÖÖÖ!

HIHHIHHIII!!

Joni halusi tehdä kurpitsasta vielä kurpitsapiirakkaa, joten sellainen otettiin yhden illan ohjelmalistalle. Löysin ohjeen, jossa mausteiksi käytettiin kanelia ja inkivääriä, mutta koska kaapista käteen sattui lähes tyhjä piparkakkumaustepussi, päätin vähän muokata ohjetta. Pussin pohjalla olikin yllättävän paljon maustetta, joten piirakastamme tuli enemmänkin joulunmakuinen piparipiirakka, jota oli muhevoittamassa kurpitsaseos... No, kermavaahdon kanssa tämä maistui oikein mainiolta, mutta ensi vuonna koitan saada enemmän kurpitsanmakua esiin!

Jouluinen kurpitsapiirakka

Toinen Jonin toive oli kurpitsakeitto, mistä ihmeestä tuo poika näitä ehdotuksiaan keksiikin?? Hokkaido-kurpitsasta saatiin aikaan pehmeänmakuinen keitto, joka yllätyksekseni katosi poikien suuhun ilman suurempia kitinöitä, vähän raejuustoa koristeeksi ja ääntä kohti!

Houkuttelevanvärinen annos kurpitsakeittoa

Kastanjoita

Kerranpa metsässä kuljeskellessamme löysimme piikkisiä palloja, jotka osoittautuivat kastanjoiksi. Tiesin aika varmasti, että nämä lajikkeet olivat syötäviä, mutta vaadittiin vielä pieni tarkistus paremmin asiasta perillä olevilta tahoilta ennenkuin aloin näitä ruoaksi valmistaa. Perinteisen ohjeen mukaan mentiin eli viilto kastanjan yläpäähän, tökkäys suolapedille ja uuniin puoleksi tunniksi.

Lähimetsän kastanjasatoa

Kastanjoita suolapedillä, valmiina uuniin!

Nam, nämä uudet tuttavuudet maistuivat hyvältä voin kanssa!

Juuri uuniinlaiton jälkeen ystävämme soittivat ja sovimme lähtevämme pian poikien kanssa vähän ulos purkamaan energiaa, joten kun kastanjat valmistuivat uunista, maistoimme vain pikaisesti muutaman. Herkullisia, totesimme ja jätimme kastanjat folion alle odottamaan paluutamme... Se oli virhe, koska jäähtyneinä kastanjat eivät irronneet kuoristaan oikein millään ja herkuttelusta jäi pariin nökäreeseen. Mutta ensi vuonna uudestaan, vahingosta viisastuneena! :)

Syysseikkailu Lisbjergin metsässä

Muutama viikko sitten ystävämme Lisbjergistä ehdottivat meille, että yöpyisimme heidän kanssaan Lisbjegin metsässä sijaisevissa "laavuissa" ja mehän tietysti innostuimme asiasta pienen harkinnan jälkeen... Pidämme Jaakon kanssa kovasti retkeilystä, mutta poikien kera ei vielä tällaista olle kokeiltu. Aluksi tuumasimme, että taitaa olla Eliaksen parasta tulla kotiin nukkumaan Jaakon kanssa, mutta kun mietimme mikä huuto siitä tulisi, kun Joni saisi jäädä ja hän ei, niin päätimme yrittää yöpymistä molempien kanssa. Jaakon tosin piti lähteä kotiin yöpymään, sillä hänellä oli seuraavana päivänä maastojuoksukisa, eikä ollut mitään mieltä lähteä sellaiseen urakkaan, jos koko kroppaa kolottaisi ja energiat olisivat lopussa heikosti nukutun yön jälkeen...

Harjoitusyö alkamassa

Sukellus pussiin

Saimme tarhasta lainaksi Eliakselle makuupussin ja talvivaatevarastosta kaivoin molemmille pojille villahaalarit ja -sukat, kaulurit, kypärämyssyt ja tumput, kyllä tällä arsenaalilla kelpaisi yöpyä, vaika lämpötila laskisikin n. +7 asteeseen. Rinkkaan pakattiin yöpymiskamppeiden lisäksi reilu määrä lämmintä vaihtovaatetta ja evästä iltaruokailua sekä aamupalaa varten ja pojilla oli tietysti omat reput mukana.
 

Valmiina seikkailuun

Bussimatkan jälkeen tarvoimme pari kilometriä metsäaukiolle, jossa yöpymispaikka sijaitsi. Nämä tanskalaiset laavut eivät kovinkaan paljon vastaa suomalaisia, kuten kuvasta näkyy, mutta seinät ja katto löytyy, joten ihan ilman sateensuojaa ei tarvitse nukkua. Jollain lailla aika hauskaa urbaaniretkeilyä mennä metsään nukkumaan mökkiin, josta puuttuu ovi, mutta näin ensimmäisellä kerralla poikien kanssa oli ihan hyvä, ettei ihan ääriolosuhteisiin menty.

Iltanuotion valmistelua, kun vielä on valoisaa

Pojat kulkivat katselemassa paikkoja muiden lasten kanssa, kun hoidimme illallisjärjestelyitä. Suunnitelmaan kuului kevyttä retkimuonaa, erilaisia keitettyjä kasviksia, nakkeja ja pihviä sekä jälkiruoaksi perinteisiä suklaabanaaneja, joiden tekemiseen kaikki lapset innolla osallistuivat. Onneksi jonkin verran suklaata jäi myös banaanien sisälle laitettavaksi...

Soturit seikkailemassa

Mitä tuon mäen takana mahtaa olla?

Samoiltavaa riittää

Pian iltaseitsemän jälkeen alkoi jo olla todella hämärää, mutta se ei tuntunut meidän poikia haittaavan. Toki kulkeminen nuotion ja mökkien välillä oli varsinkin Eliakselle vähän hankalaa, mutta taskulampun avulla tästäkin selvittiin hienosti. Syömisen jälkeen Joni nuokkui jo nuotion vieressä sen näköisenä, että oli aika aloitella yöhön valmistautuminen. Puu-ceereissun jälkeen villahaalarit niskaan, kypärämyssy päähän ja sukellus makuupussiin ja ennenkuin Elias oli saatu unikuntoon, Joni jo tuhisi tyytyväisenä. Eliaskin oli tavallista iltaa rauhallisempi ja Jaakon viereen hän sitten simahti hyvin nopeasti. Olimme todella vaikuttuneita kuinka tällaiset kaupunkipojat olivat ihan kotonaan näissä olosuhteissa, ei merkkiäkään pimeänpelosta tai valitusta siitä, että vessa oli vain reikä penkissä... Ehkä tämä ensimmäinen kerta pitää laittaa uuden, ihmeellisen kokemuksen piikkiin! =)

Jaakko lähti pyörällä kotiin ja soitteli, että oli päässyt hyvin sekä toivotteli rauhallista yötä. Parin iltateemukillisen jälkeen oli itselläkin aika mennä nukkumaan, sillä aavistelin, ettei yö olisi ainakaan minulle mitenkään kovin levollinen. Tietysti jännitin poikien pärjäämistä ja vieraassa paikassa säpsähtelin kaikkiin uusiin ääniin, mutta taisin minä muutamia tunteja ihan kunnolla nukkuakin. Yllättävän hyvin uni maittoi pojillekin, molemmat heräsivät vain pari kertaa, Elias kypärämyssyn kierryttyä väärinpäin päähän ja Joni juomaan. Ystäväperheemme kuopuksella yö ei mennytkään kovin hyvin, hän oli vielä vähän nuhainen sairastelun jäljiltä ja heräsi yöllä huutamaan sen verran, että vanhemmat pitivät parhaana, että isä lähti hänen kanssaan kotiin nukkumaan.

Vähän ennen seitsemää Elias alkoi heräillä ja nousimme ylös kuljeskelemaan, jottemme herättäisi muita. Oli aika vinkeää seurailla poikien reaktioita, kun kuljimme hiljalleen valaistuvassa metsässä, Joni seurasi ihan selvästi tarkkaan, missä kaupungin valot hiukan kajastivat ja yhtäkkiä totesi, että näkeekin lähellä olevat kivet ja puskat ihan selvästi ja Eliaksen vauhti kiihtyi sitä mukaa, mitä paremmin maastoa erotti. Tutkimusretken jälkeen ajattelin aloitella aamupalanuotion laittoa, mutta kun tulitikut olivat hyvässä jemmassa ystäväperheen isän taskussa ja trangiakin oli omaamme oudommannäköinen viritys, niin jätin asian suosiolla myöhemmälle.

Aamun tutkimusretki klo 07 muiden heräämistä odotellessa

Aika alkaa valmistella aamupalaa, missähän tulitikut mahtaa olla?

Muiden heräiltyä päätimme, että lähtisimme ystävillemme aamupalalle, sillä heidän poikansa nukkui vielä isänsä kanssa huonon yön jäljiltä. Keräilimme tavarat kasaan ja siistimme jälkemme, minkä jälkeen tallustelimme varhaisaamun kyläilylle. Pojat leikkivät meidän laittessamme aamupalaa ja puuro maistui melkein yhtä hyvin kuin ruoka metsässäkin.

Aaamupalan jälkeen heitin rinkan taas selkään ja suuntasimme poikien kanssa kotiin kertomaan Jaakolle, kuinka jännää metsässä oli ollut ja toivottamaan onnea kisaan. Seuraavan kerran sovimme menevämme retkeilemään keväällä ja silloin katsomme sellaisen ajankohdan, että Jaakkokin pystyy yöpymään kanssamme. Ystävämme olivat kovin iloisia seurastamme ja totesivat kohteliaisuutena, että kyllä suomalaiset todellakin ovat metsäkansaa toisin kuin tanskalaiset, he eivät ole vielä tähän mennessä saaneet ketään muuta ystäväperhettään lähtemään mukaansa... Tähän en voinut sanoa muuta kuin, että aika urbaani retkeilykerta tämäkin oli!