God Påske til Jer Alle!

Tipun on tylsä kököttää yksin oksallaan

Ei muuta kuin munat kainaloon!

Ja yhdessä pääsiäisen vietto on vielä hauskempaa!

Oikein hauskaa ja aurinkoista pääsiäistä kaikille, toivottaa Tanskan sakki!

Jokohan se nyt riittäisi?

Viimeaikaiset päivitykset ovat olleet hiukkasen sairastelupainotteisia, eikä tämäkään kauheasti noista poikkea. Ulkona on paistanut kirkas kevätaurinko ja me olemme kököttäneet olosuhteiden pakosta sisällä ihan liikaa. Viime viikolla Jaakko oli työreissulla Saksassa, joten itselläkin hapenhaukkaaminen jäi pariin pikaiseen kauppareissuun poikien kanssa. Sinällään oli hyvä huilata hiukan itsekin, kun sinnikäs yskä ja kurkkukipu on vaivannut parin viikon takaisesta kuumeilusta lähtien. Viikonloppuna uskalsin jo käydä kävelyllä ja tänään pääsin ulkoiluttamaan lenkkareita ihan kunnolla.

Edellisen kirjoituksen jälkeen on taas käyty lääkärissä, tällä kertaa hakemassa Eliakselle uudet silmätipat, kun ensimmäiset eivät tehonneet. Joni ehti olla viime viikolla kolme päivää tarhassa, ennenkuin kuume nousi taas ja pari päivää huilailtiin sohvalla. Perjantaina Joni sitten kilttinä isoveljenä antoi kuumeensa Eliakselle ja viikonlopun yli poti pienempi potilas korkeaa kuumetta. Nyt pääsiäisen alkaessa talossa on enää räkänokkaisia ja lähinnä yöllä yskiviä pikkumiehiä, joilla alkaa virran riittämisestä päätellen olo olla jo ihan suht normaali...

Josko tämä tästä helpottaisi, mitään todellista toivetta en kyllä uskalla esittää, koska ne tuntuvat toteutuvan ihan nurinkurisina. Toivotaan alkavan kevään ja kovasti odotetun kesän tuovan helpotusta tähän tautikierteeseen!

"Me tehtiin sulle suklaakakku, mutta hysss, se on salaisuus," totesi Joni, kun isä saapui työmatkalta kotiin synttäripäivänään

Se hyvä asia tässä kotona oleilussa on ollut, että Elias on päässyt totuttelemaan päivisin elämää ilman vaippoja ja nauttimaan pikkuhousujen tuomasta liikkumamukavuudesta. Parilla vahingoilla ollaan tähän mennessä selvitty ja oikein hyvältä jo näyttää, kerran jopa hädän tullessa on itse käyty hakemassa potta... Vaipat ovat selvästi yäääk, kuten pottakirjamme Pikku Prinsessa sanoo. Ja äiti kiittää vaippapyykin loppumista!

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Itku märästä ilosta

Viime viikonloppuna tehtiin jotain erityistä poikien kanssa Jaakon ollessa piipahtamassa Suomessa. Lauantaiaamuna suuntasimme uikkarit, pyyhkeet, eväät ja matkaviihdykkeet mukanamme puolalaiseten ystäviemme kanssa Lalandian Aqua Domeen Billundiin, vesihuvipuistoon, jossa kävimme viime syksynä perheen voimin.

Voi sitä muksujen reippautta aamutoimilla, kun tiesivät, mihin kohta lähdetään, eikä matkakaan ollut liian pitkä, kun ipad viihdytti isointa ja kaksi nuorempaa torkahti osan matkan ajaksi keräämään voimia riehuntapäivään! Äidit turisivat kuulumisia, kirosivat sekoilevaa navigaattoria ja tuumivat, millainen hullunmylly päivästä tulisikaan.

Muutama muukin tanskalainen oli keksinyt oivan tavan viettää kalsean pilvistä ja tuulista päivää, joten parkkipaikka oli takanurkkaan asti täynnä, mutta hyvin mahduttiin lopulta altaisiinkin asti. Kukaan ei kadonnut pukutilassa, vipeltänyt tiehensä matkalla altaille eikä suunnannut omatoimisesti jätskikioskille, joten mikäs siinä oli pulahtaessa lämpimään veteen muksujen riemua seuratessa.

Vähän lerpattavia alahuulia näkyi, kun pian lastenallas suljettiin siivouksen vuoksi ja jouduimme evakkoon kylmään (ehkä +25C) veteen. Kahta nuorempaa se ei haitannut, Elias olisi painellut pää kolmantena jalkana isoon aallokkoaltaaseen tyrkyjen sekaan, mutta kun Joni jäi rannalle ruikuttamaan, niin piti palata matalaan veteen ja katsella pikkumiehen haikeita kädenosoituksia sinne, missä Lili ilakoi isoissa aalloissa äitinsä sylissä. Isompien lasten liukumäkiallas olisi kelvannut myös vähän lämpöisempänä, mutta onneksi mahduimme monien muiden lapsellisten kanssa lämpimään porealtaaseen odottelemaan lastenaltaan aukeamista. Ehdimme vielä sopivasti lounastaa ennen altaan avautumista, joten seuraavat pari tuntia kuluivat hujauksessa lasten painellessa altaassa, laskiessa liukumäestä, tunkiessa istumaan vesiputoukseen, roiskiessa vettä meidän ja muiden päälle, uidessa käsipohjaa, kaatuillessa uppeluksiin ja tehden kaikkea muutakin, mitä nyt lapset vesileikkien riemussa touhuavat... Pojat ovat jo niin tottuneet Honorataan, etteivät vieroksu myös hänen vahtimistaan, joten pystyimme valvomaan koko altaan hyvin sekaisin omia ja toisten lapsia.

Horjahtelujen lisääntyessä ja haukotusten alkaessa saimme koko sakin ohjattua ilman nurinoita pukutiloihin, missä rusinapannukakuista löytyi vielä uutta virtaa leikkimään vaatekomeroilla, joten me aikuisetkin saimme itsemme pestyä ja pukeuduttua ilman suurempaa huolta. Kummallakaan pojalla ei näytä klaustrofobisia oireita olevan, kun Joni hoksasi vaatekomeron lukittuvan automaattisesti noin viideksi sekunniksi ilman sähköisen avaimen varmennusta. Ensin houkuteltiin pikkuveli tulemaan paiskaamaan oman lokeron ovi kiinni ja hekoteltiin siellä pimeässä ja lopuksi iskettiin silmäni välttäessä myös ovi Eliaksen perästä kiinni... Sen tyylin lopetinkin sitten lyhyeen, vaikkei oven auetessa vastaan tuijottanut kuin hölmistynyt pikkumies, joka rauhassa kömpi komerosta pois itsekseen.

Viihdekeskuksen pieni pelihalli sai muksujen silmät hetkeksi niin ymmyrkäiseksi, että ehdin livahtaa viemään suuremmat tavarat autolle. Jos kello ei olisi ollut nin paljon ja vielä reilun tunnin ajomatka edessä, niin olisimme ehtineet taivastella mitä kaikkea puuhaa isosta keskuskesta olisi löytynytkään, mutta nyt suuntasimme reippaasti kotimatkalle. Elias nukahti alle viidessä minuutissa puoliksi syöty nakkikäärö kädessään ja Lilikin urvahti aika pian, minä pidin Jonin hereillä tekniikan voimin, koska muuten olisi ilta mennyt aika hulinaksi. Kotimatka kestikin sitten odotettua kauemmin navigaattorin sekoillessa täysin, mutta lopulta kaarroimme kotipihaan todella mukavan päivän jälkeen.

Niin, se itku pitkästä ilosta, sunnuntai-iltapäivänä mulla alkoi olo vaikuttaa hiukan viluiselta ja lisäilin villapaitaa päälle. Kun sain pojat vihdoin hoidettua jo aika horkkamaisessa olossa petiin, niin kuumemittari näytti 39,7C ja koko kroppa oli aivan hakattu. Maanantaipäivän Jaakko pystyi onneksi tekemän töitä kotona ja minä makasin sohvalla toipilaana. Tiistaiyönä Joni heräili silmiään valittaen ja aamulla toinen silmä olikin muurautunut umpen kokonaan, lääkärikäynti varmisti silmätulehduksen, mutta täkäläisen apteekkikäytännön vuoksi lääkkeet saatiin vasta keskiviikkona. Keskiviikkoyö oli taas huutoa ja silmien pyyhkimistä rääpästä puhtaiksi. Ja eikös Eliaskin herännyt sitten keskiviikkona päiväunilta toinen silmä rähmäisenä, liian myöhään lääkärissä käyntiä varten, joten torstaina vuorossa oli antibioottien haku seuraavalle potilaalle. Ja kirsikkana kakun päällä tänä aamuna soittelin sitten reseptin itsellenikin, tosin yritän itse selvitä ahkeralla silmien puhdistuksella, mutta päätinpähän ihan varmuudeksi hoitaa asian viikonlopun ollessa edessä...

Onneksi molemmat pikkupotilaat ovat tosi reippaita ja antavat laittaa silmätipat suurempia vastaan taistelematta, mutta jotenkin välillä sitä huokaa mielessään, että eikö jo vähempikin voisi riittää, kun kantaa sängyn viereen silmätippoja, kahta inhalaattoria, särkylääkettä, vanulappuja ja nenäliinoja varmistamaan yön sujumisen. Sitten sitä tulee taas muistaneeksi muutamankin lähipiirissämmekin olevan todellisen pikkutaistelijan ja laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Pikkujuttuja, harmillisia tokin, mutta pikkujuttuja!

Muistathan sitten...

"Muistathan sitten laittaa vaatteesi ulkoa tullessasi tällai samalla lailla, kun nyt yhdessä laitettiin? Osasit tosi hienosti laittaa haalarin koukkuun ja kengät lokeron pohjalle kuivumaan. Ja hanskat ja pipo on nätisti tuolla hyllyllä lokeron päällä."
"Joo, laitan."
"Muistatko varmasti laittaa?"
"Muistan, muistan!"

Aamulla...

"Joni kiltti, sinähän lupasit aamulla, että laitat vaatteet nätisti lokeroon sisälle tullessa..."
"No, kun muutkin vaan tunkee ne sinne ja se on Kivaa!"

ja iltapäivällä...

Voi lapsia... Ja voi aikuisia, jotka vaatii mahdottomia...

Kiva päivä...

"Äiti, tarhassa oli tänään kiva päivä!", totesi Joni kotiinlähdöstä aiheutuneen harmituksen jälkeen. "Me leikittiin Rasmuksen kanssa ja mä kaaduin kukkapenkkiin ja sitten laittiin tositositosi kylmää vettä..."

Isälle näytettäväksi oli oikein miehekkään kokoinen kuhmu, johon ei saanut koskea. Ja laastarikin oli sormesta irronnut...

Kolhuista pää kovenee

Ota mustakin kuva, kun kerran Jonistakin. Ja sitten se kamera TÄNNE!

Kotiin tullessa postilaatikosta löytyi mukava yllätyspaketti kummitytöltä kuvan, kirjeen ja suklaaherkkujen kera. Kiitos Julia ja Maria-äiti!

Lisää isoa iloa

Eilen oli tarkoitus ulkoilla, mutta Eliaksen alkava nuha ja hurja tuuli muuttivat suunnitelmia ja suuntasimme viemään kenkiä suutarille. Joni on suutarista jo jonkin aikaa kysellytkin, varmaan hassunkuuloinen nimi ihmetyttää: "Onko se niinkuin joulupukki, onko sillä parta?"

Kysymykset suutarista saivat vastauksen ja sitten vasta riemu repesi, kun kaivoin lopmakosta lelukaupan punaisen kortin ja käskin lähteä valitsemaan legoa itselleen. Pienempi paketti oli jo menossa kassalle, kun isä hoksasi ylähyllyltä jotain mielenkiintoista ja niin sitten raahattiin myyjälle silmät loistaen iso paloasema. Taisi olla mieluinen ostos myös isoimmalle pojalle...

Mies ja melkein yhtä iso paketti

Piti ihailla myös kauempaa. On se hieno, joko joko joko???

Puolitoista tuntia sujui rattoisasti poikien kesken

Valmis - ja sitten leikkimään!

Joni kokosi legoukkoja ja pyöriä valmiiksi autoihin, haki numerojärjestyksessä pusseja ja oli niin innolla tekemässä, että ei voinut kuin katsoa hymyillen vierestä. Iltapäivästä Eliaksen herättyä valmis tekele vietiin yläkertaan leikkeihin ja sinne Joni hävisikin päivän mittaan monta kertaa. Legot ovat siitä kivoja, että niistä riittää iloa pitkäksi aikaa, eikä tarvi heti olla heittämässä rikkinäisiä osia roskiin.

Tänä aamuna klo 6.30 kuului ovelta: "Moi, mä heräsin! Tuutko isä leikkiin legoilla?" :)