Mols Bjerge = äidin puolenpäivänvapaa

Tanskassa on virallisia vapaapäiviä (ilmeisesti) eniten Euroopassa. Helluntaitakin juhlittiin kaksipäiväisesti ja Jaakolla oli vapaapäivä maanantaina. Olimme Christinen, erään tanskankurssilaisen kanssa sopineet, että voisimme tehdä tuolloin jotain yhdessä Jaakon vahtiessa poikia. Päivä oli mahtavan aurinkoinen, joten elokuvissa istuminen ei kiinnostanut. Onneksi aamusella muistin vuokranantajamme kertoneen eräästä lähettyvillä olevasta ulkoilualueesta, jossa olevilta kukkuloilta näkee hyvällä säällä pitkälle.

Kiivaan asioidenjärjestelyaamun jälkeen suuntasimme lenkkareinemme, kameroinemme ja vesipulloin varustautuneina kohti Knebelin lähellä sijaitsevaa Mols Bjergeä. Jo ajomatka oli elämys, näimme muutamia idyllisiä pikkukylä olkikattoisine taloineen ja kesän vehreys oli täälläkin upeana kontrastina keltaisille rapsipelloille. GPS:n ja summittaisen kartan avulla löysimme lopulta pienten maastopyöräilijöiden rakastamien hiekkateiden päästä P-paikan, johon jätimme auton. Alueella oli muutamiakin reittejä, mutta valitsimme sellaisen, jolta pääsisimme kiipeämään kukkuloiden huipulle. Seutu oli suurimmalta osin kumpuilevia niittyjä, joilla lehmät laidunsivat ja lopuilta osin tanskalaisella tavalla metsäistä, eli pieniä metsiköitä siellä täällä.

Tanska - pannukakkumaa

Pienen haeskelun jälkeen - tästä laitan "suunnistajana" syyn kyllä kartalle, löysimme lopulta Tre højelle eli "kolmelle kummulle", alueen toiseksi korkeimmalle paikalle, 127 m merenpinnasta. Tällä alueella on kymmenkunta viikinkien hautakumpua.Täältä oli hienot näköalat yli niittyjen, merenlahden toisella puolella sijaitsevaan Aarhusiin saakka. Christine totesi aika kattavasti, että hän ei todellakaan ole vielä valmis lähtemään Tanskasta kotiin USA:han, kun löytää tällaisia paikkoja. Ymmärrän nyt, miten intiaaneilla voi olla satakin sanaa vihreälle ja eskimoilla lumelle... Ei sitä vihreyttä voi oikein kuvailla sanomalla vain, että ympärillämme oli vihreää.

Tovin maisemaa ihailtuamme lähdimme jatkamaan matkaa, reitti vei lehmiaitaukseen, joten sinne sitten. Christine toivoi, että tapaisimme vain hyväntuulista maitokarjaa. Yhden sähkölankapujottelun ja muutaman ruohikkopolkuisen kilometrin päästä olimme taas autolla. Matka kotia kohti alkoi, mutta onneksi meillä oli aikaa pysähtyä rantakahvilaan tanskalaiselle "gamlatids is":lle eli jätskitöttörölle. Mukavia muistoja edellisestä Tanskan reissusta, tötörön päälle plötsähti reilu kauhallinen jotain, jota voi kuvailla vain sanoilla sulanut vaahtokarkki ja kunnon turaus mansikkahilloa.

Kahvilan kohdalla oli kapea kannas, joka näytti johtavan jollekin rauniolle ja koska kova kiire meitä ei vielä vaivannut, niin suuntasimme sinne. Parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen olimme Kaløn linnanraunioilla, yhdellä Tanskan vanhimmista säilyneistä rakennuksista. Vuonna 1313 rakennettu ja 1672 hajoitettu linnaraunio kuuluu Tanskan tämänhetkiseen suojelu- ja restaurointiohjelmaan.

Mielenkiintoista tutkittavaa horisontissa

Kaløn raunioiden vartijat

Mukava päivä jatkui mukavasti iltaankin saakka, pojat olivat pärjäilleet hienosti, tosin pienimmäisen repaleiset päiväunet aiheuttivat päänvaivaa, mutta hyvin oli Jaakko siitäkin selvinnyt. Vastassa oli hyväntuulista sakkia ja iltatoimetkin sujuivat kiukuttelematta. Minulle luvattiin myös toinenkin vapaapäivä joskus tulevaisuudessa, jipii!

Lastenhoidon ulkoistamista osa 1 - naapurin lapset ottavat Jonin mielellään mukaan 

Lastenhoidon ulkoistamista osa 2 - yhteistä kieltä ei tarvita

Hyvin myöhäinen ahaa-elämys!

Ensi viikon Legolandia-reissu sai minut muistelemaan aikaisempaa, vanhempieni ja veljeni kanssa tehtyä bussireissua kyseiseen paikkaan. Pysähdyimme silloin tauolle johonkin pieneen rannikkokylään ja tilasimme ravintolasta ruoka-annokset. Minun piti perheen ruotsinkielentaitoisimpana (yhdyssana, eikös?) pitää huoli, että tilauksemme valmistumisesta ilmoitettaessa osaan kuunnella oikean huudetun numeron. Hoin tietysti numeroa mielessäni ruotsiksi, etten vaan missaa sitä, mutta tottahan niin kävi!

Eilen tanskan tunnilta pyöräillessäni tajusin lopulta, mikä silloin meni pieleen! Tanskan numerot menevät (tosi) loogisesti kuten saksankin eli ensin sanotaan ykköset ja sitten vasta kymmenet...

Ja jos tanskan numeroista puhutaan, niin ei pidä unohtaa että 50, 70 ja 90 ovat vanhoista mitoista jääneitä nimeyksiä, jotka rikkovat kaavaa vielä lisää. Mutta eihän sitä nyt liian helpolla voikaan päästä!!

Loma jatkui kotona

Suomen lomamme aikana oli Aarhusiin tullut kesä, lämmintä reilut 20 astetta varjossakin, puiden lehdet olivat räjähtäneet kirkkaanvihreiksi  ja syreenit kukkivat huumaavantuoksuisina! Oikein sopiva viikko jatkaa lomailua poikien kanssa Jaakon palatessa töihin... ;)

Keskiviikkona olimme kerhon retkellä minijunapuistossa, jossa lapset pääsivät erilaisten höyryjunien kyytiin. Arvaatte varmaan, että oli hauskaa!

Tuut, tuut, kerhon kovisjengi tulee!

Milloin me päästään kyytiin? Koska tää lähtee? Onpa tää hiano!

Äidin poikien viihtyminen oli taattu...

Tyyli on vapaa, mutta pakollinen

Torstaina paistattelimme päivää ja leikimme kerhokaverimme Lilyn ja hänen äitinsä kanssa ennen ja jälkeen Jonin korvan puhdistuksen. Kyllä sieltä tavaraa lähtikin, mutta öljy oli pehmentänyt mömmön niin hyvin, että kolmella ruiskulla lämmintä vettä selvittiin ja tosi reipas poika sai lääkäriltä karkkia ja valita kaupasta mieluisan leluyllätyksen. Äidin onneksi kaupan ei ollut enää sellaista hurjan isoa Martti-hinausautoa...

Lauantaina jatkoimme lähilomailua vierailemalla Moesgårdin peurojen luona. Ne olivatkin niin kesyjä, että saimme varoa porkkanapussien varastelijoita. Tämän jälkeen suuntasimme puistopiknikille kuningattaren kesähuvilan nurkille - kuten aika monet muutkin kaupunkilaiset! Seurassamme oli tälläkin kertaa Jonin tyttökaveri Lily äiteineen.... Lily kuulemma huutaa Jonia kovasti heti aamulla herättyään, mitenkähän heidän ensi viikon Turkin lomansa sujuu. Lilyn äiti suunnitteli ottavansa Jonin mukaan Lilyn kaveriksi, saa nähdä pitääkö huomenna pakata pojalle pieni matkalaukku valmiiksi!

Mitä ihmettä, nukahdin autoon ja herätessäni täällä oli karvaisia jättiläisiä!

Joka vuosi näille kasvaa isommat sarvet, suurimpia uroksia saa jo varoa!

Sunnuntaina otimme Jaakonkin mukaan puistopiknikille, pojat temmelsivät leikkipuistossa ja minä tein tanskan läksyjä, ensimmäisen kurssin koe lähestyy uhkaavasti... Kesän värit ovat kyllä mahtavat, niin runsaat, kirkkaat ja mehevät, toivottavasti tällainen ilma jatkuu vielä ensi viikonkin, kun ensimmäiset kesävieraat saapuvat majataloomme!

Kesän eka perhepiknik

Unien jälkeen jaksaa taas seisoskella

"Spring break" Suomessa

Olipa mukava, vaikkakin kiireinen lomaviikko Suomessa tuo toissaviikkoinen! Niin paljon kavereita olisi ollut tavattavissa ja tekemistä olisi riittänyt vaikka millä mitalla, mutta oli pakko ottaa jo poikienkin takia rauhallisesti. No, jääpähän lomakuukaudellekin sitten ohjelmaa!

Tässä bloggauksessa ei kuvia Suomenreissulta olekaan, lähdimme matkaan tarkoituksena käyttää vanhempiemme kameroita ja käytimmekin, kuvat vain loppuhässäkässä unohtuivat mummoloiden tietokoneille... Ehkä syssymmällä sitten...

Lentomatkat sujuivat meidän kokeneilta reissaajilta hienosti, Joni viihtyi lastenohjelmien parissa ja Elias torkkui osan matkasta. Onni onnettomuudessa oli yhden halpalentoyhtiön mentyä juuri ennen lähtöämme konkurssiin, että lennot Tampereelle aikaistuivat huomattavasti. Koska tarkoitus oli ajaa vielä Tampereelta kolmen tunnin päähän Alahärmään, oli mukava olla Pirkkalan kentällä jo puoli seitsemältä illalla puoli kahdentoista sijaan...

Äitienpäiväviikonloppuna Joni opetteli ajamaan poikien uudella sähköautolla mummelin ja paapan luona. Aluksi tärkeintä oli radion päällelaitto ja aina välillä autosta pois hyppääminen renkaiden tarkistamiseksi, mutta kohta pujoteltiin, peruutettiin ja parkkeerailtiin. Onneksi auton maksiminopeus on vain kolme kilometriä tunnissa, joten juosten ehtii vähän pidemmältäkin perään.

Tärkeimmän ohjelman lisäksi kävimme siivoilemassa hiukan isun pihaa ja näimme Jaakon serkkuja perheineen. Haravointi jäi lähinnä juoruilemiseksi, tulimme strategisesti liian myöhään paikalle... Oli hurjan mukava nähdä kaikkia ja kyllä taas piti silmiä hieraista pari kertaa, kun poikien pikkuserkut olivat kasvaneet vajaassa puolessa vuodessa vaikka kuinka - kaikista uusista taidoista puhumattakaan!

Aika kuluu liian nopeasti kun on hauskaa, maanantaina suuntasimme takaisin Nokialle Seinäjoen ja kummitytön luona vierailun jälkeen. Sitten olikin vuorossa promootiojuhliin valmistautumista puvun korjailun ja kenkiin totuttelun kera, tuliaisten hankkimista, Pinsiön vierailu, poikien serkkujen yökyläily (huh hei sitä hulinaa!), isomummun vierailu ja puistoilua. Siinä ne päivät vierähtivätkin!

Perjantaina oli vuorossa poikien ensimmäinen yhteinen hoitopäivä mummolassa, kun me vanhemmat suuntasimme Jaakon promootioon. Juhlallisuudet pidettiin Tampere-talossa, ensin oli vuorossa pitkä (ei suinkaan tylsä), muutamin kommelluksin höystetty promootioakti, jossa kaikki 185 tohtoria ja 8 kunniatohtoria promovoitiin kukin erikseen.Lisäksi ohjelmanumeroihin kuului oopperalaulua ja puheita. Sää ei suosinut juhlakulkuetta Aleksanterinkirkkoon jumalanpalvelukseen, vaan promovoidut kuljetettiin busseilla. Minä liukesin siinä vaiheessa mummolaan välisyötölle ja vaatteidenvaihtoon ennen iltajuhlaa. Ensimmäinen yhteinen iltavapaa sitten Eliaksen syntymän oli mukava ja vaikka väsytti, niin ei haitannut! Hieno illallinen poromoussen, “Sorsapuiston” sorsan ja suklaakakun kera huipentui hauskaan stand up-/taikuriesitykseen sekä vanhojentansseihin, joista on muuten todisteita! Loppuillasta meitä viihdytti Puhtaat Paperit...

Kuten aikaisemminkin, lasten kosto on nopea ja säälimätön, joten herätys myöhäisen illan jälkeen oli kuudelta. Lisäksi Joni oli kuumeinen ja jouduimme vierailemaan lääkärin pakeillakin vielä ennen kotiinlähtöä. Osasyy siihen, miksi Joni ei aina tottele löytyi lääkärissä, pojan toinen korva oli aivan täynnä “pikku Myyn eväitä”, siis ihan kirjaimellisesti kuuro! Eipä muuta kuin öljyä korvaan pehmittämään mönjää ja kotona sitten lääkärin vastaanotolle. Nyt on korva puhdas ja poika kuulee – aina kun haluaa!

"Dekoreerausta"

Kuten eilenillalla arvelin, nahkavekkarini herätti minut aamulla kuuden aikaan ja pirteä mönkijä ryömi kovalla kiireellä isoveljen lelujen kimppuun. Siitäpä se päivä sitten taas alkoi!

Aikainen vauva isoveljen lelut nappaa...

Maailman napa

Suunnitelmat tuppaa muuttumaan, tällä kertaa vierailumme Lisbergiin siirtyi ystäväperheeseen tupanneen oksennustaudin vuoksi. Jonin flunssakin painaa vielä päälle, joten kävimme vain pikaisella kauppareissulla ja hakemassa taideteoksemme kerhosta. Tässä iloksenne tanskalaisvivahteista sukkahousukuvataidetta!

Tämä pupu pääsee roikkumaan poikien huoneen oveen

 

Vihdoin kukkanen, jota en onnistu tappamaan - rikkominen tosin onnistuu!

Joutoaikana olen askarrellut ikkunaväreillä poikien huoneen ikkunaan Cars-elokuvan hahmoja, lisää on tilauksessa koko ajan, mutta värivalikoima on aika suppea!

Vasemmalta Martti, Salama ja Guido

Eteiseen suunnittelemani asustelokerikko on edelleen hyvässä suunnitteluvaiheessa mielen perukoilla ja sitäsuntätä pitäisi myös saada aloitettua/valmiiksi. Katsotaan sitten Suomi-loman jälkeen, onhan se hyvä, kun on ohjelmaa tiedossa!

Touhua ja tohinaa

Huh, kiireinen viikko takana ja toinen samanmoinen edessä! Anteeksi, blogin päivitys on jäänyt muiden hommien jalkoihin ja luultavasti pari seuraavaa viikkoakin on aika hiljaista...

Jaakko lähti aamupäivästä Saksaan työmatkalle ja palailee sieltä tiistai-iltana, me pidämme taloa pystyssä ja pakkailemme muiden hommien ohella matkalaukkuja. Perjantaina suuntaamme Suomeen juhlistamaan Jaakon promootiota, äitienpäiväviikonlopun vietämme Pohjanmaalla ja ajelemme sieltä sitten Nokialle vanhempieni luo. Tampereen teknilisen yliopiston tohtoreita juhlistetaan torstaista lauantaihin erilaisin tapahtumin. Varsinaisen perjantaisen juhlapäivän päätteeksi pojat pääsevät mummun ja taatan hoiviin yökylään ja me vanhemmat hienolle illalliselle. Millähän meikkimäärällä väsymyksen merkit saisi pois kasvoilta? Vaan taitaapa siellä olla muitakin pienten lasten vanhempia...

Viime viikonloppu meni kaupungilla kenkäostoksilla – vain Jonille, ylpeänä voin todeta, etten edes harkinnut koittavani itselleni yksiäkään pareja! Se jatkui äidin laatuajalla ruokakaupassa yhden kerhoäidin kanssa – Elias oli pitänyt protestiksi isää kovilla tuon ajan. Ja loppuhuipennukseksi sateisena sunnuntaina tyhjennettiin, järjesteltiin ja siivottiin yläkerran parvet. Nyt on kaikki ylimääräiset keittiötavarat järjestyksessä ja lastenvaatteet kokojärjestyksessä odottamassa tulevaa käyttöä! Oi ihanaa, vihdoin! Vieraille on lisäksi tehty oma soppi parvelle ja ilmapatjan mukavuus tuli testattua ¾ perheen voimin. Elias koitti sinnikkäästi ylettyä tikapuiden alimmalle puolalle, muttei onnistunut onneksi vielä.

Arkiviikko aloitettiin leikkikerhon retkellä Springhalleniin, liikuntahalliin, jossa oli kaikenlaisia trampoliineja, upottavia patjoja, kiipeilyseiniä, palloja, juoksuratoja, sokkeloita, liukumäkiä yms aktivoimassa ja kehittämässä lasten motoriikkaa. Energiaa tuli purettua tehokkaasti, sillä takaisintulomatkalla Joni meinasi jo nukahtaa vaunujen päällä osin retkottaen ja kotona uni maittoi hyvin äidin ahertaessa kapustan varressa muutaman päivän ruoat.

Tiistai pyhitettiin puistoilulle, kun muutamaan päivään ei oltu ehditty ulkoilla. Vappu ei täällä näy oikeastaan mitenkään, se on vapaapäivä vain joillekin tuntityöläisille, joten normaalista poiketen minua ei juhlittu Suomen mittakaavassa... Leivoin pikaisesti tanskan tunnin piristykseksi muffinsseja ja hauskuutta opiskeluun toi hiukan takelteleva tanskankielinen onnittelulaulu. Ehdin tuskin kotiin, kun Joni ja Jaakko säntäsivät viereiselle nurmikentälle kokeilemaan uuden jalkapallon pomppuominaisuuksia ja juniorin parkumisen vuoksi seurasimme pian perässä. Allaolevat kuvat ovat edelliseltä viikolta, kun oli hiukan viileämpää!

Uuups!

Saakutin isä, kamppasit mut!

Kannustusjoukot mukana

Keskiviikkona askartelimme kerhossa vielä rautalanka-sukkahousutaideteoksia, niistä kuvia sitten, kun saamme ne kotiin ensi viikolla. Taas yksi hauska sukkahousuniksi!! Illalla oli taas mitä mahtavin keli, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämpöä oli lähemmäs parikymmentä astetta ja me harmittelimme vain keskeneräistä pihaamme, jossa ei voi oikein aikaa viettää. Olohuoneen ovi oli sepposen selällään ja pojat leikkivät “ulkosalla”.

Torstaita Joni oli odottanut kuin kuuta nousevaa, kun tanskalaisen ystävämme Anitan piti tulla kylään Benjamin-vauvan sekä 4-vuotiaan Björne-pojan kanssa. Olimme suunnitelleet piknikiä puistoon, niin että pojat saisivat riehua sydämensä kyllyydestä keskenään. Aamupalapöytään saimme kuitenkin huonoja uutisia, kun Björne oli väen vängällä halunnut lähteä vierailun sijaan tarhaan. Sovimme kuitenkin, että Anita tulee joka tapauksessa ja menemme puistoon piknikille. Vietimme siellä hauskan parituntisen, Joni leikki hetken, mutta halusi aika pian alkaa piknikille ja herkutteli sitten pitkään ja hartaasti kanapastasalaatilla, omenalla ja mehulla... Anita kertoi, että Björne on todella ujo ja pidättyväinen uusia ihmisiä kohtaan aika pitkään. Teimme seuraavat treffit heidän kotiinsa, jolloin Björne olisi tutussa ympäristössä eikä uusia asioita tulisi liikaa kerralla.

Perjantaina saimme viettää vapaapäivän, kun Tanskassa juhlittiin Suurta Rukouspäivää. Aikaisemmin 1700-luvulla Tanskassa oli monia pieniä rukouspyhiä, mutta piispa oli todennut työläisten saavan liian paljon vapaapäiviä ja päättänyt laittaa kaikki pikkupyhät yhteen yhdeksi suureksi. Vapaapäivän kunniaksi ilma oli taas vähän tuulinen ja sateinen, kuten turhan usein täällä ollessamme, joten kotipäiväksi se taas meni. No, saimmepahan jatkettua viimeisiä järjestely- ja siivoushommia!

Jonin sitkeä flunssa on taas uusinut sen verran, että toissayö meni niistäessä. Eilen käytiin pikaisesti vain ruokakaupassa, Ikeassa etsimässä lipastoa (ja jätskillä) sekä urheilukaupassa – eikä tälläkään kertaa tarttunut kenkiä matkaan! Vielä vähän tehokasta siivousta, poikien tavaroiden kasailua reissua varten sekä leikkimistä, niin johan sekin päivä hujahti ohi. Tänään meillä oli asuntonäyttö, kun vuokranantajamme yrittää myydä viereen rakennettavaa paritaloa. Koska näyttö osui aika hyvin lounasaikaan, kävimme poikien kanssa Ikeassa törsäämässä viisi kruunua eli noin 75 senttiä lasten lihapulla-perunamuusiannokseen, lisukkeena oli maitoa ja luomujätskipuikko sekä kanta-asiakaskortilla teetä/kahvia/kaakaota ilmaiseksi. Kerrankin täällä törmättiin johonkin edulliseen, halpaan suorastaan! Kotiin päästyämme vuokranantajamme toi meille viinipullon kiitokseksi, vaikkei täällä kukaan sitten ollut käynytkään. No, tulipahan taas siivottua!

Tulevalla viikolla pitäisi vaunuilla viiden kilometrin ja yhden Tanskan suurimman mäen päähän Lisbergiin Anitan luo, käydä kerhon kautta Aarhusin vuotuisessa lastenmusiikkitapahtumassa, pakkailla ja tietysti kerhoilla vielä perjantaina lähtöpäivänä. Ei ainakaan ohjelmasta ole puutetta! Pitää kuitenkin seurata tuon Jonin vointia, ettei sitten Suomessa tarvitsisi koko viikkoa viettää punkan pohjalla, tekemistä riittäisi varmasti niin pyöräilyn, autoilun kun kavereiden näkemisen merkeissä...

Nyt pitäisi lähteä petiinpäin, mutta kuinkahan sitä onnistuu, kun talo on hiljainen ja olisi rauha vaikka vastailla sähköposteihin... Olen kyllä jo oppinut, että lapsen kosto on nopea, joten pahimpaan varautuen: Hyvää yötä!

PS. Mukaan on jo pakattu vähän väkeviä tuliaisia Seinäjoen suuntaan, spesiaalinumero Jylland's Postia, lämpötolpan avain, kesäinen synttärilahja sekä muuta pientä kivaa pienille kivoille ihmisille. Tuliaistoiveensa tunnistavat voivat huutaa HEP!

Tutustu tanskalaisiin...

Nyt kun täkäläisiä ihmisiä on jonkin aikaa seurannut ja heihin hiukan tutustunut, niin alkaa huomata yhtäläisyyksiä ja eroja suomalaisiin. Yhtä melankolista, pessimististä ja synkkää kansaa tästä ei saa tekemälläkään, mutta sellainen pieni realismin ja pessimismin välillä vaihteleva pohjavire kuultaa läpi. Ystävällisiä ja auttavaisia tanskalaiset kuitenkin ovat, sinun pitää vain tehdä itse aloite! Ja he puhuvat mielellään myös englantia, ainakin täällä suuremmassa kaupungissa. Koitan kuitenkin aina osaamiseni mukaan puhua, kysyä ja vastata tanskaksi, koska onhan kohteliasta edes yrittää käyttää heidän kieltään!

Tanskalaiset ovat hiukan samaan tapaan varautuneita uusien ihmisten kanssa kuin suomalaisetkin, kestää jonkin aikaa ennen kuin heidän kanssaan pääsee paremmin tutuiksi. Heidän elämänsä on keskittynyt työyhteisön, kodin ja harrastus- tai järjestötoiminnan ympärille, siellä he verkostoituvat ja saavan ystäviä, joiden kanssa tulevat läheisemmiksi. Heidän on vaikea luoda suhteita ihmisiin, joiden kanssa heillä ei ole mitään yhdistävää, ainakaan alkuun. Oma tila on heille hyvin tärkeää, pienistä eleistä, kuten kassahihnalle ostosten peräänlaitetusta erottimesta tietää, haluavatko he minkäänlaista kontaktia muihin. Kun sitten ollaan riittävän tuttuja, niin he ovat hyvinkin avoimia elämästään ja perheestään...

Kerhossa muutama ensimmäinen viikko oli vähän hankala minulle, kun kaikki äidit eivät edes moikanneet uutta ja vielä tanskaa osaamatonta äitiä, mutta nyt olen päässyt hiukan paremmin mukaan. Ainakin suurimman osan kanssa. Parhaimpia juttukavereitani ovat yhden aasialaisen pojan adoptioäiti, pari muuta ikäistäni äitiä ja lastenhoitajaa sekä aivan ihana puolalainen nainen, jolla on Jonia vuoden nuorempi tyttö. Honoritan kanssa löysimme yhteisen sävelen heti, ehkä osin koska me molemmat olemme ulkomaalaisia emmekä osaa tanskaa. Hän on valtavan elämänmyönteinen, iloinen, auttavainen ja onnellinen pikkutytöstään. Ja puhelias, hänen kanssaan voisin höpötellä loputtomiin, mikä on ihanan rentouttavaa!

Lisäksi neuvolan kautta löysin yhden tanskalaisäidin, joka on opiskellut ja opettanut kieliä ja osaa myös hieman suomea. Myös hänen kanssaan meillä synkkaa hyvin, näillä muutamalla tapaamiskerralla aika on lentänyt ja puhuttavaa riittää laidasta laitaan.  Hän on kysellyt Suomen kulttuurin ihmeellisyyksistä, kuten miesten ja naisten yhdessä saunomisesta, lumikylvyistä ja oudoista “urheilulajeista”. Suomen koulujärjestelmästäkin on juttua riittänyt, tanskalaiset pyrkivät kovasti Suomen opetusmalliin ja minä kerron, että Suomessa opetusta pyritään uudistamaan taas toiseen suuntaan... 

Anita on matkustanut lapsena vanhempiensa työn vuoksi ympäri Eurooppaa ja osaa katsoa asioita vieraan vinkkelistä oudoksumatta hassujakaan kysymyksiä. Nykyisin hän toimii teknisenä kielenkääntäjänä ja hänet palkattiin juuri yhteen maailman arvostetuimmista tulkkiyrityksistä, pääkonttorin osoite löytyy Manhattanilta. Hänen veljensä on työskennellyt kokina lähes parikymmentä vuotta ja ollut useissa huippuravintoloissa hommissa. Pari vuotta sitten hän oli kokenut tehneensä kaiken sillä saralla ja alkanut opiskella oopperalaulua sillä seurauksella, että kuukausi sitten hänet oli kiinnitetty Metropolitan-oopperaan Manhattanilla... Mielenkiintoisia ihmisiä sitä tuleekin eteen!!