Puuhaa syksyn pimeinä iltoina...

Kun illat alkoivat syyskuussa hämärtyä, niin sormet kaipasivat helppoa iltapuhdetta ja pikkuhiljaa, muutaman korjauskierroksen jälkeen Jonin liivi valmistui. Sen jälkeen on puikoilla kilkutettu myös kätevä kauluri ystävän pojalle tarhanaloituslahjaksi ja pipokin lämmittää päätäni soinnutettuna uuteen sadetakkiin.

Uusi lämmin liivi kengurutaskulla

Olen aivan ihastunut tähän kaulurimalliin!

Pipo päähän ja pihalle!

Eliaksen syntymäpäivälahjaksi saama Domino-peli (tai Nomino, kuten Joni sanoo) on ollut iltojen ja viikonloppujen suosikkipuuha, Joni pelaisi keirroksen toisensa jälkeen, Elias alkaa humputella omiaan ensimmäisen pelin jälkeen, mutta käy välillä laittamassa oikean palasen paikalleen. Yllättävän nopeasti Elias pelin idean tajusi ja taitaa nyt ihan kiusallaan laittaa palasen paikoilleen väärin päin, jotta pääsee höpsöttelemään.

Koko perheen "Nomino", tämän ensimmäisen kerran jälkeen siirryimme suosiolla lattialle

Mulla on lehmä, hevonen, härkä ja kukko, minkä saa laittaa?? kysyy malttamaton pelimies

Joni tuli toissa viikolla jumpasta pienen metallisalkun kanssa, johon hänen piti piirtää jokin leikki, mitä hän haluaisi seuraavalla kerralla leikkiä. Piirtäminen ei ole ollut koskaan hänen lempipuuhaansa, joten aika skeptisesti asiaan suhtauduin. Pienen keskustelun jälkeen Joni halusi piirtää leikin, jossa hypitään tyynyltä toiselle ja piirsin hänelle yksinkertaisen mallikuvan. Siitä se sitten lähti, ylpeänä katselin, kun poika kerrankin innostui ja keskittyi piirtämiseen kunnolla ja hienoa jälkeä syntyi! Sen jälkeen on tarhasta tulessa kaivettu paperia ja kyniä esille ja piirrelty ukkeleita, isoja ja pieniä, poikia sinisellä ja tyttöjä punaisella, vauvoja, joilla on iso napa  ja sairaita ihmisiä, koska niillä on haava mahassa. Kaikilla on silmät, nenä ja "suu korvissa"...

"Joni hyppisi milellään tyynyltä toiselle muut seuraisivat hänen perässään jonossa"

Ohjaajat eivät mahtuneet samalle paperille

Silmät loistaen palattiin siltä jumppatunnilta ja kerrottiin isälle kotona, että leikittiin hänen leikkiään ja kaikki seurasivat perässä, hän sai mennä ensimmäisenä. Tyynyt tosin vaihdettiin maahan asetettuihin hulavanteisiin...

Elias 2-vee ja vauhtia riittää!!

89 senttimetriä ja 14,5 kiloa voimaa ja sinnikkyyttä, iloa, riemua, riehumista, uhmaa ja itsepäisyyttä höystettynä valtavalla uteliaisuudella, hymyilevällä avoimmuudella ja täydellisellä olemisen onnellisuudella, sellainen paketti kuopuksestamme Eliaksesta on kasvanut kahden vuoden aikana! Tarhassa sankaria muistettiin onnittelulauluilla ja juhlahetken riemua lisättiin äidin leipomilla sämpylöillä, jotka maistuivat koko ryhmälle. Kotona odottivat kummien, ystävien, isovanhempien ja vanhempien ostamat lahjat, joista riittää iloa joka päivä.

Elias 2v. tarhassa juhlittavana

Meidän reipas hymypoika

Viime viikonloppuna juhlittiin kimpassa kahta pientä syntymäpäiväsankaria, Eliasta ja Liliä, joka täytti 3 vuotta. Pidimme juhlat kerhotalollamme ja ilmapiiri oli mukavan kansainvälinen, kun vieraat olivat niin suomalaisia, puolalaisia kuin tanskalaisiakin. Hulinaakin riitti, sillä lasten ikähaitari oli 8kk - 9 vuotta, mutta hienosti kaikki leikkivät keskenään ja ylenmääräinen riehuminen pistettiin sokerihumalan piikkiin.

Lastenkestitunnelmaa

Viimeiset valmistelut

Valmiina juhliin!

Ensin Lilin prinsessakakku...

Sitten Eliaksen autokakku... Etkö sä puhallakaan??

Apu on tulossa!

No, jäi siitä vielä yksi kynttilä mullekin!

Herkuttelun jälkeen vuorossa oli lahjojen avaus, missä siinäkin oli mukana aika paljon innokkaita auttajia! Elias sai väritystarvikkeita, kirjoja (tanskaksi tietenkin), unihaalarit, domino- ja palapelin sekä hauskan Angry Birds-pipon.

Sopiva lahja tahtoikäiselle, angry birds-pipo!

Lopuksi vuorossa oli hiukan lisää sokerihumalaa ja vatsanpuruja muksuille aiheuttava aktiviteetti: omatekoisen pinatan lyöminen. Sen sisältämän popcorn- ja tikkariaarteen katoaminen parempiin suihin ei kovinkaan kauan kestänyt, mutta kaikkien vanhempien korvat taisivat nauttia pienestä hiljaisesta hetkestä...

Lilin taidonnäyte

Jonin huitaisuvuoro

Eliaskin ylettyi osumaan pussiin

Ja tästä se riemu repesi!

Hetken kuului vain tyytyväistä massutusta...

ja mussutusta...

Josko vielä tikkarin jaksaisi...

Joni ja Hassut Hatut, tässä vaiheessa nauratti kaikki

Synttärisankari osallistui siivoamiseen, tiskiharja käy lakaisuunkin!

Eliaksen lahjapalapeli oli mielenkiintoinen

Juhlien lopuksi ajattelimme pääsevämme viettämään rauhallista loppuiltaa, mutta Elias päätti aiheuttaa hiukan lisäohjelmaa. Kotiin isän kanssa päästyään heidän oli tarkoitus soittaa Skypellä isovanhemmille ja Eliakselle tuli kiire juosta tietokoneen ääreen. Jalka takertui vauhdissa mattoon ja pojat otsa kajahti kunnolla sohvapöydän reunaan, joka ei tosin kovin terävä ole, mutta onnistui aukaisemaan pikkumiehen otsan kalloluuhun asti. Onneksi muutamat ystävämme olivat vielä juhlapaikalla ja saimme pikapikaa kyydin ensiapuun, jossa harkinnan jälkeen otsa laastaroitiin perhosteipeillä kasaan. Kotiin päästyämme lisäsimme vielä yhden jättikokoisen laastarin edelllisten päälle, kun haava vuosi vieläkin hiukan. Tärsky ei koheltajan vauhtia juuri hidastanut, jo ennen iltapalaa meno oli lähes entisellään ja seuraavina päivinä tapaus ei juuri mieltä enää vaivannut...

2-vuotias ja ensimmäinen kunnon arpi tulossa!

Huomenna olisi tarkoitus ottaa laastarit pois, joten sormet ristiin, että haava olisi umpeutunut siististi eikä arvesta tulisi kovin näkyvä. Tosin eiköhän näitä arpia tämä huligaani elämänsä aikana jonkin verran tule keräämään, joten mitä yksi nyt haittaisi...

Huuu Halloween!

Kun tarhan oven pieleen ilmeistyi pari viikkoa ennen Halloweenia kurpitsakummituksia, niin pitihän sitä meidänkin askarrella aikamme kuluksi ulos koristetta. Muuten emme suunnitelleet Halloweenia isommin viettävämme, sillä tiesimme, että tarhassa pojilla olisi pikkukekkerit naamiaisasuineen ja tuumimme sen riittävän. Mutta kyllähän äiti nyt yhden kurpitsan poikien iloksi kaivertaa, eikös! ;)

Tästä se lähtee!

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni kurpitsoista ja täytyy myöntää, että luovuutta sai käyttää lopputuloksen aikaansaamiseksi. Ensinnäkin luulin varsinkin sisuksen olevan pehmeämpää ja helpommin käsiteltävää, mutta jo ensimmäisestä viillosta totesin, että nyt etsitään jotain, millä hedelmälihaa saa vuoltua pois. Meidän kurpitsamme oli sen verran kapea, että edes hedelmäveistä ei saanut käsiteltyä kovin hyvin sen sisällä. Lopulta parhaimman vaihtoehdon tarjosi jätskijauha, tosin silläkin urakka oli aikamoista raaputtamista. Pojat auttoivat innolla nyppimällä kurpitsansiemeniä irti ja Joni mietti, että kuinkahan iso kurpitsa näistä saataisiin kasvatettua tuonne meidän pihalle.

Netistä löytyi läjäpäin mahtavia kuvia koristeellisista ja hirmuisen kammottavista kurpitsoista ja Jonilla oli valinnanvaikeutta päättää, millaisen naaman hän kurpitsaan haluaisi. No vaikeimman tietysti, monimutkaisin purukalustoin ja pikkutarkoin silmin... Aika pian tuli selväksi, että äiti ei taida nyt ihan saada toivomaasi kummitusnaamaa tehtyä, mutta onneksi hiukan helpotetu versiokin kelpasi.

Tadaa!

Kaksikasvoinen Janus-kurpitsamme

Komeasti kurpitsa heijasteli valoa iltahämärässä

BÖÖÖÖÖÖÖ!

HIHHIHHIII!!

Joni halusi tehdä kurpitsasta vielä kurpitsapiirakkaa, joten sellainen otettiin yhden illan ohjelmalistalle. Löysin ohjeen, jossa mausteiksi käytettiin kanelia ja inkivääriä, mutta koska kaapista käteen sattui lähes tyhjä piparkakkumaustepussi, päätin vähän muokata ohjetta. Pussin pohjalla olikin yllättävän paljon maustetta, joten piirakastamme tuli enemmänkin joulunmakuinen piparipiirakka, jota oli muhevoittamassa kurpitsaseos... No, kermavaahdon kanssa tämä maistui oikein mainiolta, mutta ensi vuonna koitan saada enemmän kurpitsanmakua esiin!

Jouluinen kurpitsapiirakka

Toinen Jonin toive oli kurpitsakeitto, mistä ihmeestä tuo poika näitä ehdotuksiaan keksiikin?? Hokkaido-kurpitsasta saatiin aikaan pehmeänmakuinen keitto, joka yllätyksekseni katosi poikien suuhun ilman suurempia kitinöitä, vähän raejuustoa koristeeksi ja ääntä kohti!

Houkuttelevanvärinen annos kurpitsakeittoa

Kastanjoita

Kerranpa metsässä kuljeskellessamme löysimme piikkisiä palloja, jotka osoittautuivat kastanjoiksi. Tiesin aika varmasti, että nämä lajikkeet olivat syötäviä, mutta vaadittiin vielä pieni tarkistus paremmin asiasta perillä olevilta tahoilta ennenkuin aloin näitä ruoaksi valmistaa. Perinteisen ohjeen mukaan mentiin eli viilto kastanjan yläpäähän, tökkäys suolapedille ja uuniin puoleksi tunniksi.

Lähimetsän kastanjasatoa

Kastanjoita suolapedillä, valmiina uuniin!

Nam, nämä uudet tuttavuudet maistuivat hyvältä voin kanssa!

Juuri uuniinlaiton jälkeen ystävämme soittivat ja sovimme lähtevämme pian poikien kanssa vähän ulos purkamaan energiaa, joten kun kastanjat valmistuivat uunista, maistoimme vain pikaisesti muutaman. Herkullisia, totesimme ja jätimme kastanjat folion alle odottamaan paluutamme... Se oli virhe, koska jäähtyneinä kastanjat eivät irronneet kuoristaan oikein millään ja herkuttelusta jäi pariin nökäreeseen. Mutta ensi vuonna uudestaan, vahingosta viisastuneena! :)