Meille tuli jo eilen ilmoitus tarhapaikan saamisesta, nopeaa toimintaa!
Tosin tätä paikkaa emme olleet hakeneet. Paikka olisi reilun viiden kilometrin päässä ison (Tanskan mittakaavassa, mutta kyllä se puuskuttamaan saa...) mäen päällä Lisbjergissä. Ja kaiken lisäksi se on suuren koulun aulaan tehty väliaikainen tarha, joka on oikein mammuttikokoinen. 80 lapsen tarha on hiukan liian suuri minun mielestäni kolmivuotiaalle tai oikeastaan vanhemmillekaan lapsille. Kävimme siellä joskus keväällä katsomassa ja vaikka upeat tilat olivatkin niin sisällä kuin ulkonakin, niin kauhistuin sitä lapsimäärää, joka siellä mielestäni tosi vähällä valvonnalla touhusi.
Toimistolla olivat katsoneet, että haen sellaista takuupaikkaa lyhyellä varoitusajalla ja tarjosivat sitten vain jotain. Eilen illalla kurkkasin sähköistä päiväkotitietokantaa ja huomasin, että Joni on jonotuslistalla ensimmäisenä tai toisena kaikkiin hakemiimme tarhoihin. Heh, ilmeisesti tanskalaiset haluavat sopeuttaa ulkomaalaiset lapset hyvin innokkaasti omaan kulttuuriinsa. Joten tällä takuupaikalle sanomme ei ja odotamme muita vaihtoehtoja...
Tiistaina kävimme katsomassa vielä yhtä tarhaa ja se vaikutti mielestäni parhaimmalta tähänastisista. Heillä on ollut tanskaa puhumattomia lapsia ennenkin ja erityinen puheterapeutti käy säännöllisesti opettamassa heille hiukan kieltä muun leikin ohessa. Eli heillä on ainakin valmiudet toimia erityislasten kanssa. Saapa nähdä miten käy!
Tarjottu tarha voi puuskuttaa sijainnin vuoksi, mutta 80 lasta on vähän Seelan ja Ellan päikkyyn verrattuna. Siellähän on 150 lasta :) Koon ja puitteiden sijaan tärkeintä on mielestäni se, että homma pelaa ja sijainti on hyvä. Jos päikyssä on hyvä henkilökunta ja johtaja, ei koolla ja puitteilla ole juurikaan väliä. Ja kovin kauas en minäkään jaksaisi lapsiani kuskata :)
VastaaPoistaToivotaan, että saatte jostain lähitarhasta pian paikan ja Joni löytää omat bestiksensä. Saa Eliaskin sitten leikkiä pari tuntia päivässä rauhassa isoveljen leluilla :)
Ohhoh, en tiennytkään, että tyttöjen tarhassa käy tuollainen kuhina!
VastaaPoistaTämä Lisbjergin tarha oli jo aiemmalla kerralla jäänyt arveluttamaan lähinnä hoitajien määrän, mikä täällä on kautta linjan vähäisempi kuin Suomessa, mutta myös sen vuoksi, että heillä ei ole ollut tanskaa puhumattomia lapsia aiemmin.
Hyvää treeniähän se olisi, että joka päivä kuskaisin Eliaksen kanssa Jonin vaikka pyörän peräkärryssä tai rattailla tuonne Lisbjergiin hoitoon, mutta matkoihin menisi aika lailla aikaa. Kun tarkoitus olisi, että Joni ei kuitenkaan hoidossa montaa tuntia päivässä viettäisi, niin koko päivä olisi yhtä kuskaamista, eikä rauhoittaisi Eliaksen päivää juurikaan...