Eliaksen ensimmäiset viikon paviaanina

Reippaat tarhalaiset

Takana on nyt kaksi viikkoa tarhaan totuttelua Eliaksen kanssa, mukaan on mahtunut niin hyviä kuin vähän huonompiakin päiviä. Ensimmäisen viikon Elias oli tutustumassa uudenlaiseen paikkaan ja paviaaniryhmän kavereihin aamupäivisin ja olin mukana tai hain hänet lounaan jälkeen kotiin nukkumaan. Tällä viikolla Elias nukkui jo tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tarhassa muiden mukana ja hain hänet välipalan jälkeen. Eilen Elias oli ollut koko aamupäivän vähän huonotuulinen ja useamman nukuttamisyrityksen jälkeen tarhalta soitettiin, että josko hakisin kärttypetterin kotiin ja koitettaisiin sitten uudemman kerran ensi viikolla.

Odotettavissa oli, että poika reagoisi voimakkaasti, mutta yllätys se on ollut kuitenkin. Tietystikään en voi verrata täysin Jonin ensimmäisiin tarhakokemuksiin, koska tuolloin sopeutumista helpotti yhteinen kieli, mutta aikamoisen voimakasta kiukkua Elias purkaa minuun. Viikko sitten torstaina Elias ymmärsi kyllä hyvin, kun aamulla tarhassa riisuttuamme kerroin, että menen hetkeksi kotiin ja tulen hakemaan hänet sitten, parku alkoi siinä vaiheessa, mutta loppui onneksi pikaisesti hoitajan sylissä, sen verran pahalta tuntui kuunnella itkua, että odotin oven takana hänen rauhoittumistaan. Sen jälkeen aamut ovatkin olleet raivokasta itkua siitä hetkestä eteenpäin, kun Joni on viety omalle puolelleen ja Elias tajuaa, että suuntaamme hänen osastolleen. Kenkiä revitään takaisin jalkaan, sisätossuja pois, lippistä päähän, takkia pois naulakosta, reppua kiikutetaan ovelle. Eilen pystyin levittämään käteni Eliaksen roikkuessa sylissäni ja yksi hoitajista irrotteli Eliaksen pikkunäppejä paidastani. Onneksi vien Eliaksen tarhaan strategisesti hiukan ennen yhdeksää, joten hän pääsee lähes samantien aamupäivävälipalalle, innokas herkuttelija kun on... Voi kieroa äitiä! ;)

Yleensä tarhasta lähdetään intoa täynnä, kun Elias huomaa minut, hänelle tulee kiire juosta kengilleen ja vetää lippistä päähän, muutamana päivänä tosin tilanne on ollut ihan toinen ja olen kantanut raivoavan ja sätkivän pojan kotiin. Iltaisin Eliaksella on myös eroahdistusta ja äidille kiukutellaan, mutta myös juostaa helmoissa kiinni. Tarhan alku ei ole onneksi näkynyt öisinkään, parina yönä uni oli levotonta, mutta siinäpä se. Pian muuton jälkeen uskaltauduin jättämään yövaipan pois, eikä vahinkoja ole sattunut kuin kerran... Tänä iltana taputtelin poikaa taas pyllylle ja kyselin laitetaanko vaipat, vastauksena oli lähes kunnon sana "vaibat" ja hörönauru perään, sitä sitten toisteltiin useampaan kertaan.

Toinen aamu tarhassa, ensimmäisenä aamuna poika paineli niin vauhdilla leikkimään, etten ehtinyt ottaa pakollista poseerauskuvaa

Tarhan pienemmillä on mukavan rauhallinen päivärytmi, yhdeksään asti heillä on vapaata leikkiä, sitten yhteinen kokoontuminen hedelmävälipalan, runoilun, laululeikkien ja satujen kera. Tämä taitaa olla Eliaksen suosikkiosa, sillä suu täynnä on kiva rummuttaa pöytää lorujen tahtiin - vaikkei yhteistä kieltä sen paremmin vielä olekaan! Sen jälkeen vuorossa on ulkoilua, jolloin kaikki lapset pääsevät tarhan isoon pihaan, Elias pitää kovasti siitä, että Joni tulee yleensä leikkimään joksikin aikaa hänen  kanssaan, saapahan Eliaskin hiukan tuttua seuraa ja turvaa. Lounasaika on noin kello 11 ja sen jälkeen Elias on kuulemma innokkaana kantamassa niin omaa kuin muidenkin eväslaukkuja takaisin jääkaappiin. Jopa niin innokkaasti, että on välillä varastamassa keskeneräisen lounaan jonkun lautaselta... Tämän jälkeen on hiukan leikkiaikaa, kun hoitajat laittavat nuorimmat ja väsyneimmät ensimmäisenä vaunuihin. Välipalaa nautitaan puoli kahdesta eteenpäin sen mukaan, miten lapset päiväunilta heräilevät, kukin omia aikojaan. Iltapäivästä ehditään vielä ulkoilla sään mukaan, askarrella ja leikkiä.

Eliaksella on kaksi ns. tukihoitajaa, jotka auttavat tässä alussa ja joihin Elias voi turvautua enemmän. Molemmat ovat tosi mukavia naisia, joilla on reilusti kokemusta lastenhoidosta. Olen jutellut heidän kanssaan ja molempia tuntui alkuun myös hiukan jännittävän tilanne,jossa yhteistä kieltä ei ole. Mutta onneksi molemmat saavat Eliaksen hyvin rauhoittumaan ja viikolla he olivat löytäneet myös yhden suomenkielisen ohjelman ipadista, Elias saa katsella erilaisia eläinten, kulkuneuvojen, ruokien yms. kuvia ja kuulee sekä suomenkielisen että tanskankielisen nimen niille.
 Hoitajat eivät ole onneksi suhtautuneet nuivasti myöskään Eliaksen pottailuun, muilla lapsilla on vaipat eivätkä he juuri potalla käykään. Ehkä jotkut vanhemmat (2,5v) nuorempien ryhmästä kokeilevat joskus, mutta aika yleistä on, että vielä kolmevuotiaillakin on vaipat. Muutaman kerran on pisuvahinko yllättänyt, mutta se on johtunut oikeastaan varmaan muuttuneesta päivärytmistä ja rutiinin puutteesta. Mutta meillä on kaapit sen verran täynnä vaatetta, että muutamat vaihtovaatteet joutaa tarhassa olemaan. Välillä ne vahingot on johtuneet myös liian pienestä potasta, tai liian vauhdikkaasta hädästä, sama syy miksi meillä kotona joskus menee housuja vaihtoon.

Pari viikkoa vielä ehditään totutella tarhailuun ennen kuukauden kesälomaa, taitaa totuttelu alkaa taas uudestaan sitten elokuussa... Mutta murehditaan siitä silloin!