Itku pitkästä ilosta...

Elias on ollut nuhainen jo pari viikkoa ja sai viime viikolla Jonilta vielä yskän. Loppuviikon reissailut vieraidemme kanssa edes hyvin puettuna eivät auttaneet asiaa ja sunnuntaina Eliaksen hengitys alkoi olla jo aika rohinainen. Perjantain ja lauantain välisen yön vieraat taisivat joutua nukkumaan korvatulpilla, kun Elias heräsi yskien pahasti useammankin kerran eikä meinannut rauhoittua nukkumaan millään. Taas piti siirtää maanantain vierailua Lisbjergin ystävien luona, kun tuumasimme, että olisi parempi käydä lääkärillä kuuntelemassa poitsun keuhkot.

Saimme ajan vasta tiistaille, joten maanantai sujui kipeää poika sylitellen, kärttyistä kitinää hyssytellen ja nukahtamista vastustelevaa vauvaa kannellen. Iltapäivällä uni lopulta voitti ja koko talo oli hiljainen; Elias nukkui 2,5 tuntia, Joni samanaikaisesti 2 tuntia ja itsekin olin niin uupunut, että puolentoista tunnin sohvalla onnistuivat. Illalla pääsin vielä tuulettamaan oloani lenkillä, kun Jaakko hoiti potilasta. Yö selvittiin Panadolin voimalla ja päivällä lääkärin diagnoosi oli selvä: keuhkoputkentulehdus.

Eliaksen ensimmäinen antibioottikuuri päästiin aloittamaan vasta yötä vasten, mutta onneksi edes silloin, yö meni jo paljon paremmin. Aamulla sängyssä jokelteli pirteä poika, jonka hengitys ei rohissut yhtään, mutta ylösnoustuamme rohina alkoi taas. Yllättävän pirteä potilaamme kuitenkin on, jaksaa leikkiä, konttailla kiipeämään kirjahyllyille ja pöydille sekä kävellä ympäriinsä kävelytuoliaan työntäen - mitä sitä nyt enää kyydissä viitsii istua. Tänään otettiin käyttöön Jonin vanha taaperokärry, herra hoksasi samantien, mitä sillä tehdään. Jep jep, uusia taitoja pukkaa!

Meno ei vielä ole kovin vakaata, mutta vauhtia riittää! Pitäähän minunkin, kun pikkuserkku lähti tänään kävelemään...

Se, että sairas lapsi nukkuu tavallista enemmän, ei päde ainakaan meidän pikkumiehen tapauksessa, päiväunet ovat huonontuneet edelleen. Välillä mennään muutamilla puolen tunnin torkuilla ja nukahtamaanhan häntä ei sillä lailla siististi "vain vaunuihin laittamalla" saa kuten Jonia. Ei, tää hyrrä sinkoaa ittensä alta lyhyenkin aikayksikön pystyyn ja ilman valjaita alas vaunuista. Kun vaunun kuomu rätisee alas niin aikaa pojan koppaamiseen on noin viisi sekuntia... Joni taas huuteli vielä kaksi ja puolivuotiaana rauhassa vaunuissa makoillen "olen herännyt", jotta joku tulisi noutamaan häntä.

Mitä se äiti horisee, mähän otan torkut missä vaan, vaikka aamupalapöydässä!

Meillä pojat ovat olleet koko Tanskassa asumisen ajan enemmän tai vähemmän nuhaisia. Tämä ilmasto on varmaan sen verran kosteampi ja tietysti tuulisempi, mihin Suomessa on totuttu. Tanskalaiset lapset tuntuvat juoksevan lyhythihaisissa paidoissa ja shortseissa heti, kun aurinko vähänkin pilkahtaa. Ja sitten taas talvella he toppaavat itsensä paljon paksummin kuin me. Ehkä tämä talvipukeutuminen tulee meillä siitä, että kun Suomessa on käyty niissä parinkymmenen asteen pakkasissa, niin -5 astetta tuntuu ihan lämpimältä. Täällä kun harvemmin pakkanen noin kovaksi kiristyy, niin ovathan siinä sekä ihmiset että asunnot kylmyydensietokykynsä äärirajoilla.