Mennään apinatarhaan eikä ikinä pois, mennään apinatarhaan!

Reipas tarhalainen - huomaa teekkarimerkkien monikäyttöisyys!

Nyt alkoi uusi arki Tanskanmaalla, Jonista tuli tiistaina Simpanssi-ryhmän jäsen Børnehuset På Toppeniin! Jonin ryhmän lisäksi talossa on kaksi muuta tarharyhmää ja yksi pienemmille (0-3 v) tarkoitettu ryhmä. Kaikki on nimetty eri apinalajien mukaan, Paviaanit, Orangit ja Gorillat kuljeskelevat vapaasti ympäriinsä leikkimässä missä haluavat. Ryhmät kokoontuvat ennen lounasta omissa tuvissaan lukemisen, laulamisen tai muun aktiviteetin merkeissä. Joka ryhmässä on ainakin yksi lastentarhanopettaja, -ohjaaja ja avustaja. Yhteensä lapsia päiväkodissa on n. 45 kpl. Henkilökunta on nuorehkoa ja vaikuttaa hurjan mukavalta, aktiiviselta ja avuliaalta. Tarha on 25 minuutin reippaan kävelymatkan päässä ja nyt kun meillä on pyörän peräkärrykin, niin sinne hurauttaa nopsaan alle vartissa.

Kärry on kyllä kiva, mutta kun naapurin poika ajaa RC-autolla...

Loppuvaiheessa laskettiin päiviä ja öitä tarhan alkuun, soviteltiin tarhavaatteita hurjalla innolla ja kuljettiin kotona reppu selässä ja lounasrasia repussa. Ensimmäisenä aamuna reipas poika heräili jo ennen kellonsoittoa ja pisteli puuron poskeensa sellaista vauhtia, että äiti alkoi toivoa jokaisen aamun olevan ensimmäinen tarha-aamu... Alkuun tietysti uudet ihmiset vähän ujostuttivat , mutta leikkiseuraa löytyi nopeasti ja väliaikaisesti Jonin alkuaikaa avustamaan tuli nuori harjoittelijapoika Mikkel, joka leikki myös innolla autoilla ja legoilla.

Aamut kotosalla ovat väsymyksen takia olleet vähän takkuisia, mutta kun tarhaan on päästy, niin minua on heipateltu pois ja paineltu muiden kanssa. Huuto tulee sitten, kun ilmestyn kyselemään, josko lähdettäisiin pois. Perjantaina olin koko päivän poissa tarhalta ja kun tulin ja aloin keräillä vaatteita viikonlopuksi ja Joni huomasi minut, niin hän parahti kovaan itkuun. Koitin siinä vähän lohdutella, että mene nyt vaan välipalalle, en tullut vielä hakemaan, mutta aikamoisella kieroilulla ja venkoilulla sain hänet kotiinpäin.

Nyt, kun (vajaa) viikko täkäläistä tarhakulttuuria on takanapäin, näyttää siltä, että Joni sujahtaa sujuvasti muiden sekaan touhuilemaan. Vähän kevyemmäksi aloituksen teki paikallisilla ollut syysloma, jonka vuoksi tarhassa oli vain noin puolet lapsista. Ensimmäisen päivän jälkeen kysyin häneltä, mitä hän tuumaisi, jos olisin seuraavana päivänä Eliaksen kanssa vähän aikaa poissa. Joni totesi "ei äiti, sä voit mennä kyllä kotiin". Emmepä me juuri Jonin kanssa ensimmäisenä päivänäkään olleet, koitin pysytellä eri huoneissa poissa tieltä. Elias nukutteli päiväuniaan tarhalaisten ulkoillessa ja minä tein tanskan läksyjä.

Eipä tämä oikeastaan Suomen tarhoista eroa kuin omien eväiden mukana kantamisen suhteen. Siinä sitä onkin miettimistä, että saisi riittävän variaation eri lounas- ja välipalavaihtoehtoja kasaan, kun en millään pelkkiin voileipiin viitsisi alkaa. Hoitajat eivät ala lasten ruokia lämmitellä, joten edellisen päivän päivällistäkään ei aina voi oikein evääksi laittaa. Kyllä huomaa, miksi tämä maa on oikea voileipäparatiisi!