Aamuhämärissä jo ennen seitsemää lähdimme keskustaan vastaanotolle ja Elias ihmetteli väsyneenä rattaissa outoja maisemia. Takana oli kahdentoista tunnin paasto, joten onneksi pääsimme heti amun ensimmäisenä potilaana lääkärille. Oli aika vaikea lähteä toimenpidehuoneesta ja jättää taju kankaalla retkottanut poika lääkärin hoiviin, mutta onneksi en ehtinyt odotella aulassa kuin viitisen minuuttia ennenkuin lääkäri kantoi Eliaksen jo heräilemään. Meillä heräilyvaihe oli paremminkin häröilyvaihe, sen verran känkkäränkkäinen potilas sängyllä ja sylissäni lääketokkurassa toikkaroi ja kiukutteli. Lopulta sain hänet kunnolla heräteltyä ja sitten maistuikin aamupala ennen kotiinlähtöä.
Kotimatkalla raahasin bussille tyhjät rattaat, koska ilmeisesti jonkin sortin huonot vibat kokemuksesta jäi eikä potilas suostunut sylistäni pois. No, onneksi kärttyily jäi matkalle ja kotona tankattiin vielä hiukan lisää aamupalaa ennen aamupäivän rauhallisia leikkejä Jonin kanssa. Aikainen aamuherätys ja rankka kokemus väsyttivät pikkumiehen totaalisesti ja lounaalla nähtiin harvinainen simahdus.
 |
| Uni voitti... |
Kovin pitkiä unia - ja äidinkin kaipaamaa lepohetkeä, ei tällä kertaa ollut ohjelmassa; kun sain Jonin päikkäreille tunnin päästä huutelit jo vaunuissa. Onneksi sen verran väsynyt poika vaunuista nousi, että huilaili jonkin aikaa sylissäni ennenkuin touhut alkoivat toden teolla taas. Minkäänlaista operaation aiheuttamaa särkyä tai vaivaa ei Eliaksesta loppupäivänkään aikana huomannut, meno oli entisenlaista, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Illan nukkumaanmeno sujui normaalilla rutiinilla ja yölläkin saimme nukkua rauhassa.
 |
| Pikku kakkos-hetki. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä... |
Nyt vain toivotaan, että operaatiosta olisi apua ja tautikierre saataisiin katkaistua. Josko tuo puheenkehityskin lähtisi jatkumaan normaalisti. Lisäbonuksena äidin toiveissa olisi päiväunien parantuminen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti